Scrollfree September eli someton syyskuu on nyt sitten
ohitse, mökki ja Koskilampi ovat jääneet odottelemaan talvea ja tämä Zugvogel on täällä taas. Keski-Saksassa on kaikki ennallaan.
Suomalainen mobiilidata toimii jos toimii. Laajakaistaa odotellaan ja saadaan
varmaan odotella hamaan tulevaisuuteen ehkä, jos ja joskus. Mantelitumakkeet
eivät pääse täällä surkastumaan. Kesä on ollut täälläkin kuuma ja kuiva. Puut
ovat etuajassa hylänneet lähes kaikki hedelmänsä ja poluilla ja teillä lojuu
kasapäin pähkinöitä, tammenterhoja, luumuja, päärynöitä ja omenoita. Pellot on
kynnetty ja laitumet rutisevat kuivuuttaan. Sininen maisema kukkuloineen tuntuu
tutulta. En tiedä tunnenko olevani kotona, mutta tutussa ympäristössä kuitenkin
eli jotakin sinnepäin. Mökki-ikävä viipyilee vielä sielussa.
 |
| Täällä taas. |
Mutta takaisin mantelitumakkeisiin. Tutustuin tai tulin
tietoiseksi omistani ensimmäisen kerran, kun lääkäri kertoi sisäilmaoireideni
liittyvän mantelitumakkeisiini, noihin aivojemme pieniin osiin, joita voidaan kutsua
myös ihmisen tunne- ja pelkotietokoneeksi. Ne muistavat ja
prosessoivat onnen ja tyytyväisyyden kukkulat ja pelon ja surun polut. Niiden
koko on yhteydessä epäitsekkyyteen ja luovuuteen eli niiden täytyy olla varsin tärkeitä pieniä
veijareita. Ja siksi suorastaan
säikähdin kun luin HS:sta jutun, jossa aivotutkija Saarikivi sanoo:
”Someriippuvuus on eräiden tutkimusten mukaan yhteydessä samanlaiseen
mantelitumakkeiden surkastumaan kuin muutkin addiktiot. Tällaisen surkastuman
oletetaan liittyvän impulsiivisuuteen”, Saarikivi kertoo. Silloin
mielihyväimpulssit ohjaavat käytöstä, eikä se, onko siinä nyt jotain mieltä,
mitä on parhaillaan tekemässä.” ( HS 31.8.2018 ). Hui !
 |
| Kerttu laiturilla. |
Hesarin jutun innoittamana aloitin impulsiivisesti heti
mantelitumakkeideni eheyttämisen eli tuon
Scrollfree Septemberin, johon brittiläinen
terveysjärjestö haastoi ihmisiä. Ja
minähän pidän haasteita mutta ennen kaikkea mantelitumakkeistani, sillä en
halua että minusta tulee tunnetietokoneeton yli-impulsiivinen paskiainen, joka
ei osaa lukea muiden ihmisten tunnetiloja. Ja koska olen jo
tunnustuksellisesti addiktoitunut niin
moneen asiaan kuten koiriin, kitkemiseen ,mökkiin ja italialaiseen Amarone-merkkiseen punaviiiniin,
oli minun ihan pakko ryhtyä tarkastelemaan, kuinka vahvaa riippuvuuteni somesta
on eli testaamaan riippuvuuskriteeriä:
tuottaako asiasta erossa oleminen ahdistusta tai hankalia oloja.
Jutussa mainitut nuorten oireet ( ahdistus, masennusta, negatiiviset
käsitykset omasta kehosta, nettikiusaaminen,
uniongelmat )pystyin kevyesti sivuuttamaan, sillä maailma-ahdistukseni ja
masennusaaltoni olen jo alistuneesti oppinut kantamaan, omalle keholleni on ollut pakko oppia nauramaan
ja nettikiusaaminen ja uniongelmat ovat olleet ja toivottavasti pysyvätkin
poissa. Mutta jutussa mainittu sanahirviö FOMO eli fear of missing out eli
pelko siitä että jää jotain paitsi herätti ajatuksellisen mielenkiinnon.
 |
| Kesämuistoja. |
Eihän tämä maailma nyt voi oikeasti olla sillä mallilla,
että jos en ole olemassa vaikkapa Facebookissa, jään ilman jotain tärkeää tai
merkityksellistä ? Voiko jollekin läheiselle sattua jotain vakavaa tai
superhyvää, jota en saa tietää, kun en lue FB:a. Voiko joka kuolla, loukkaantua
vakavasti, sairastua syöpään ja minä en tiedä, kun en scrollaa. En tiedä ja en
usko. Facebooketon elämä merkitsee takuuvarmasti , että jää ilman satoja kuvia
koirista, kissoista, selfieistä, lomareissuista, ruoka-annoksista, viinilaseista,
sienikoreista, harrastuksista, matkakohteista, elämänviisaustauluista ja niin edelleen. Kaikella FB-rakkaudella. Jokainen FB-käyttäjä oppii ennakoimaan, miten
ja mistä ja kuinka tiheästi kaverit päivittävät. Onko siis ahdistavaa tai
suorastaan mahdotonta elää ilman sitä tietoa, että joku on metsässä ja toinen
Kanarialla ?
No ei se ollut. Enkä tiedä, onko paastoamisen tärkein
merkitys siinä, että pystyy todistamaan jotain itselleen tyyliin tipaton
tammikuu= en ole alkoholisti, lihaton lokakuu= en ole läpeensä paha
ilmastonkuormittaja. Tauon tekee
kuitenkin aina sen tiedon varassa, että luopumisasiaan voi palata ja tauon
jälkeen se voi tuntua entistä paremmalta. No, olen nyt siis joka tapauksessa osoittanut itselleni, että en ole riippuvainen
somesta ja mantelitumakkeeni eivät surkastu. Minä en tuntenut hankalaa oloa tai
ahdistusta, mutta kiusauksia kurkistaa muiden elämän kuulumisiin kylläkin.
Suosittelen sometonta kokemusta ihan kaikille. Tuohon
riippuvuuteen haluaisin lanseerata FOMO:n rinnalle käsitteen FOBF eli fear of
becoming forgotten eli pelon siitä, että
sinut unohdetaan. Oletko olemassa ja kenelle ja kuinka monelle, jos et ole
somessa ? Sen kautta olet
merkityksellinen ,hengissä, voit hyvin / huonosti, olet joka tapauksessa olemassa. FB-päivitys
on kuin huutomerkki tai muistutus siitä, että MINÄ OLEN TÄÄLLÄ
! Kumpi sinua koukuttaa FOMO vai FOBF ?
😀
Somelakko on hyvä
testi myös tästä näkökulmasta. Ja tulokset voivat tuottaa ahdistusta ja
hankalaa oloa. Montako aitoa ”mitä kuuluu, ootko hengissä” viestiä saat
FB-kavereilta, joita et tapaa muuten tai joihin et ole muulla tavoin
yhteydessä. Testaapa. Minä sain tulokseksi puhtaan nollan.
 |
| Auringonlasku Nilakalla. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti