Syssynsyy

Kerttu kaahaa

Ala-Saksissa on kaikki hyvin, tai ainakin kohtalaisesti.  Uskomaton intiaanikesä on joutunut antamaan periksi syksylle, joka kiristää otettaan kirpeydellään joka aamu.  Sumut leijuvat laaksoissa harmaina mattoina ja katoavat sitten päivän mittaan jonnekin sumujen omaan piilopaikkaan. Sateet antavat vielä odottaa itseään. Syksy on minulle vuoden suurin taitekohta. Ehkä se johtuu sisälleni kasvaneesta ”koulu alaa”-kellosta. Jokin on loppunut, jokin alkaa, jokin muuttaa muotoaan. Elämän penaalin kynät teroitetaan ja pannaan uuteen ja hyvään järjestykseen. Repussa pitäisi olla hyvät eväät, jotta jaksaa toiseen tärkeään taitekohtaan, kevääseen.

 

Aamusumua

Kyllähän minä nautin eletystä superkesästä ja ylivenyneestä lämpö-aurinko-aallosta etenkin kun tiedän, että edessä on nopeasti etenevä putki totaaliseen pimeyteen ja synkkyyteen. Mutta ilman tekopyhyyden häivää, se aiheutti myös huolta. Tämän päivän suurin ahdistussana: ilmastonmuutos. Ei viikkoa ilman jonkinmoista uutista asiasta, mutta ehkä meitä on syytä muistuttaa koko ajan. Itse olen jo aikapäivää kadottanut uskoni ihmisrotuun ja sen mahdollisuuksiin pelastaa planeettamme. Kaikkien, niiden yksilöiden kuin valtioiden elämä tuntuu jatkuvan ihan samalla tavalla uhkasta huolimatta. Rahtilaivat kuskaavat krääsää Kiinasta ihmisten loppumattomiin näennäistarpeisiin, lomalentojen määrä kasvaa koko ajan, on ruokahävikkiä, lihankulutusta, autoilua ja niin edelleen ja jopa koiria. 

Jonkin tutkimuksen mukaan koiran hiilijalanjälki on suurempi kuin citymaasturin. Se on helppo kieltää ja jatkaa luetteloa kaikella muulla ilmastoa rasittavalla. Ja niinhän se on, että on helpompaa vaatia muita luopumaan kuin tehdä se itse. Ennen kuin on ihan pakko.  Minä voin luopua ja olen jo luopunutkin monesta, mutta koirista luopuminen tuntuisi tosi surulliselta ja ihan mahdottomalta. Olisin valmis maksamaan noista ekologista haittaveroa, sillä niin paljon puhdasta iloa ne tuovat elämääni. Mutta olen varma, että myös tämä lemmikkieläinasia joudutaan nostamaan pöydälle ilmastokeskustelussa. No, minä olen todennäköisesti jo uusiokäytössä, kun on jo liian myöhäistä ja todelliset katastrofit iskevät. Eikä minun missään vaiheessa tarvitse vastata lapsille tai lapsenlapsille kysymykseen: Mitä sinä teit ? Mutta se ei lohduta minua yhtään.

Naapurin kisumisu

Yuval Noah Harari puhuu kirjassaan ”21 oppituntia maailman tilasta” ilmastonmuutoksesta kauhistuttavana kokeena, jonka lopputulosta ei kukaan tiedä. Kuten IPCC:n raportti kertoo, ihmisellä on korkeintaan noin 12 vuotta aikaa tehdä jotakin tai ihmiskunta kokee tuon kauhistuttavan kokeen lopputuloksen. Mutta miten ilmastonmuutoksen torjuminen voi onnistua maailmassa, jonka talous perustuu jatkuvan kasvun ja yhä lisääntyvän kulutuksen periaatteelle? Ja lisäahdistuksen tuovat maailman napamiehet  ja poliitikot, joiden mielestä koko juttu on huuhaata, hysteeristä höpinää tai viherhumppaa. Hillotolppa-Timo se aina vaan jaksaa yllättää. Minä  taidan kuitenkin uskoa mieluummin  kaikenmaailman dosentteihin kuin poliitikkoihin.  Vaalit ovat tulossa. Joku kommentoija sanoitti hyvin HS:n kommenttiosastossa: ”Ennen odotti tähän aikaan vuodesta joulua. Nyt odottaa vain seuraavia vaaleja, jotta voi taas ensi vuonna keskittyä vain odottamaan joulua. ” 

Kaukana kavalasta

 No, tuo kavala maailma on sekä kaukana että lähellä täällä ihanan ja kiireettömän joutilaisuuden kehdossa, pienessä maalaiskylässä. Taivaallisen harmaa arki pitää huolen siitä, ettei voi pelkästään märehtiä ja murehtia. Ja jokaiseen päivään tai viikkoon mahtuu niin monta pientä auringonhippua. Viikonloppuna pääsin mukaan pieneen juhlaan, jossa vihittiin käyttöön Der Interkulturelle Garten in Hardegsen eli pieni pala puutarhaa, jonka on yhteiskäyttöön lahjoittanut paikallinen vanha pariskunta. Siellä sitten minäkin saan mahdollisuuden puuhastella jotakin yleishyödyllistä hardegsenilaisten ja muiden uudisasukkaiden kanssa.

Uutta on myös se uhkarohkea temppu, että  ylitin  kaikki epämukavuusrajani  ja osallistuin  ensimmäiselle argentiinalaisen tangon kurssille. Melkein jo rakastuin, mutta itseni tuntien tiedän, että innostun aina kovasti uudesta ja mahdollisuudesta oppia jotakin ennen kokematonta. Katsotaan, kuinka kauan tango vie. Mies lähti mukaan, kun nätisti pyysin. Paritanssit eivät ole koskaan olleet minua varten, koska minä haluan aina viedä. Tästä oli hetimiten pakko avautua opettajalle, koska olimme jatkuvasti menossa eri suuntiin. Mutta hän lohdutti sanomalla, että usein vain näyttää siltä, että mies vie, mutta todellinen viejä onkin nainen. Jiihaa ! Elämän yksinkertainen perustotuus toteutuu tangossakin.

Kyllä kelpaa syksyilla siskon tekemissä sukissa.

 Tässä nopean tiedonkulun ja monenlaiset tietotuutin maailmassa tekee monta kertaa mieli panna silmät ja korvat kiinni. Ja siksi on ihan pakko lainata tähän loppuun toista idoliani Hararin lisäksi eli Konsta Pylkkästä: ” Ajatella, että ilma on täynnä vinhasti kiitäviä viestejä, satoipa tai paistoi. Teki melkein mieli väistellä kaikkialla viuhuvia radiouutisia ja kuunnelmia ja esitelmiä. Paljaalla silmällä ei näe luonnossa miten siellä keihäänheittäjät työntelevät kaukana urheilukentän vihreällä niityllä. Eikä isokaan korva ota männikössä kiinni Reutterin tietotoimiston uutisia. Mutta pistäpä antenninkarahka pärekatolle ja painase television nappulaa, niin jo maailman ihmeet leviävät eteesi kuin nuottatytön paska…. Tiedonjyväsiä vilisee ilmassa kuin Nuorttijoella sääskiä. Ne inisee ja kiusaa maapallon valtaherrat uuvuksiin. Ihminen luulee aina tietävänsä. Vaan eihän se tosiasiassa tiedä paljon mittään, häilyväinen pösilö. ” ( Veikko Huovinen , Konsta Pylkkänen etsii kortteeria )

Jätesäkin kokoinen reikä

Omat.

Häilyn unen ja valveen rajamailla ja näen mustia jätesäkkejä. Minna Pellinen ( SEY ) julkaisi  7.10. 2018 FB:ssa  koskettavan kirjoituksen mustista jätesäkeistä ja niiden sisällöstä. Säkit olivat peräisin pentutehtaalta, eikä niissä ollut pentuja, vaan pentuetehtaan tuotantovälineitä, aikuisia koiria, narttuja ja uroksia, joiden elämäntehtävänä oli ollut tuottaa, tuottaa ja tuottaa pentuja ja niiden kautta rahaa koirien omistajan kukkaroon. Jätesäkkejä oli 18 ja lopetettuja koiria enemmän. Turhia kuolemia ja vuoren kokoinen kasa turhaa kärsimystä.

Taimin viimeinen joulu

Minulle tulee ja tuli ( kuten monelle muullekin )sanasta pentutehdas ensimmäiseksi mieleen Viro, peräkontti  ja netti. Parkkipaikalla hätspikaa  peräkontista myydyt pennut. Mutta ei heti aluksi kennelnimen omaava pitkänlinjan suomalainen kasvattaja, joka on samalla Kennelliiton ulkomuototuomari. Näin kuitenkin on Pellisen kertomassa tapauksessa. Itse päädyin tähän pienellä nettisalapoliisisurffauksella sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, kun mustat jätesäkit eivät jättäneet minua rauhaan. Nyt tuo kasvattaja/tuomaritieto on jo ihan julkista ja nimikin vilahtelee palstoilla. Nimen metsästämisen sijaan lienee hedelmällisempää pohtia, miten tähän päädyttiin. Taas.

Australianpaimenkoira Hilja

Kennelliito on erottanut kasvattajan jäsenyydestään ajalle 20.1.2018-31.12.2023 eikä tuomarioikeuksiaan enää löydy.  Hyvä niin. Silti asia herättää paljonkin kysymyksiä.  Mitä tapahtui aikavälillä elokuu 2017-lokakuu 2018 ?. Huhtikuussa 2017 tehdyssä tarkastuksessa todettiin, että eläinten pitopaikat eivät täyttäneet eläinsuojelulain ja asetuksen vaatimuksia. Kasvattaja vaihtoi paikkakuntaa.Siellä tilat tarkastettiin elokuussa 2017 ja lausunnon mukaan piha-alue-ulkotarhat ja sisätilat olivat siistit. Mitä tapahtui aikavälillä elokuu 2017-lokakuu 2018 ? Missä on mustan jätesäkin kokoinen aukko ?

Telmimistä, partis Ruusu ja collie Valo.

Omasta jätesäkkikokemuksestani on jo yli kaksikymmentä vuotta. En unohda sitä koskaan. Vuonna 1995 noormarkkulaisesta, Kennelliiton alaisesta kennelistä löytyi 130 nälkiintynyttä ja sairasta koiraa. Legendaarinen eläinsuojelija Anja Eerikäinen oli yrittänyt tehdä asialle jotain jo vuosia. Kennelliiton tarkastajat olivat käyneet paikalla monta kertaa. Ja niin edelleen. Lopputuloksena oli silloinkin –jätesäkkejä

 ( AL 26.4.1995 ). Tuo reilusti yli sadan koiran lauman tarina on kuin kopio Pellisen kertomuksesta eikä tuota kauheutta ole syytä yksityiskohtaisesti toistaa. Olin paikalla rotuyhdistyksen edustajana, tosin pihapiiristä häädettynä silloin, kun poliisit ampuivat paikalla hätätapauksina 30 koiraa.  Loput lopetettiin myöhemmin ja 75 koiraa sai hoitosopimuksen. Kuulostaako tutulta ?

Älä ole olevinas, vaikka olet Olavi. Oli se silti.

Nyt tuntuu siltä, että 23 vuodessa ei tässä asiassa ole tapahtunut paljonkaan edistystä. Noormarkun tapauksen venymisen, turhan kärsimyksen ja jätesäkkipäätöksen taustalla oli monta tekijää: Kennelliiton tarkastajat, jotka olivat pitkäaikaisia koiratouhuissa mukana olleita henkilöitä. He olivat saaneet tarkastaja-tittelinsä ikään kuin palkinnoksi. Koulutusta tai kykyä/intoa toimia tehtävässä ei ollut, ainakaan kaikilla. Paikallinen poliisin edustaja, joka paljastui kennelinpitäjän sukulaiseksi. Paikalliset sosiaaliviranomaiset, jotka olivat sitä mieltä, että koiranpito oli tärkeä osa tuon ihmisen mielenterveyttä ja siihen ei saa puuttua. Muut työssään epäonnistuneet eläinsuojelu-/valvontaviranomaiset.

Kaunokki.

Minä ( ja muutkin paikalla olleet ihmiset, rotujärjestöjen edustajat ja eläinsuojeluyhdistysten henkilöt )syytin silloin voimakkaasti Kennelliittoa. Juttu oli lajissaan ensimmäinen valtakunnallisesti huomiota herättänyt koirien kasvatustyöhön liittyvä suru-uutinen. Enkä nytkään antaisi Kennelliitolle puhdasta synninpäästöä. Liitto vakuuttaa sivuillaan, että ostaessaan rekisteröidyn pennun, ostaja voi olla varma, että kasvatustyö ja eläintenpito on valvottua. Onko näin ? Kyseisen lapinkoirakasvattajan kennelissä lopetettiin eläinsuojelutarkastuksen perusteella useita koiria jo vuonna 2006 ( Koiramme- sivusto 9.10.2018 ). Iltalehden  (9.10.2018 ) mukaan kennelin pitäjällä on tuomio eläinsuojelurikkomuksesta vuodelta 2007. Jos Kennelliiton jalostustietokantaan ( KoiraNet-jalostustietojärjestelmä ) on luottamista, on kennelin nimiin samaisina vuosina 06-07 rekisteröity 10 suomenlapinkoirapentuetta ja kolme muunrotuista. Rekisteröintejä vuodelta 2017, jolloin asiat olivat jälleen pahasti pielessä, on kymmenen. Kasvatustyössä ei ole siis ollut mitään taukoa rekisteröityjen pentujen suhteen. Rekisteröimättömiä ei uskalla edes ajatella. Ymmärrän, ettei erottaminen tai rekisteröimättömyys estä pentutehtailua. Siinä on hämäräheikkien lisäksi mukana myös kasvattajia, jotka ovat luopuneet kennelnimestään ja tuottavat nyt puhdasrotuisia rekisteröimättömiä pentuja maailmalle ilman häpeän häivää.

Milloin koittaa ymmärryksen aamu ?

Pentutehtailu on koko Eurooppaa koetteleva vitsaus, jossa on mukana monenlaista toimijaa.  Mutta se on varjo myös koirajalostuksen kattojärjestön Kennelliiton sisällä. Sivulla sanotaan : ”Osa pentutehtailijoista rekisteröi jotkut pentueensa Suomen Kennelliitossa, mutta tuottaa seuraavista juoksuista rekisteröimättömän pentueen. ”  Onko siis parempaa ja eettisempää ostaa tuo rekisteröity pentu pentutehtaasta kuin rekisteröimätön  ?  Kasvupaikka on joka tapauksessa sama. Joku tässä logiikassa mättää. Minä tulkitsen tuon lauseen niin, että pentutehtailulle annetaan hiljainen hyväksyntä tai huokaus: Me emme voi tälle asialle mitään. Teemme aina parhaamme. Emme pysty muuhun. Liittojargonia. Jos kasvattaja on jo tuomittu eläinsuojelurikkomuksesta ja saa jatkaa kasvatustyötään ja pennut rekisteröidään, on kädet nostettu pystyyn ihan vapaaehtoisesti. Mutta voisiko suomalainen minimivaatimus olla se, että kattojärjestö ei pitäisi pentutehtailijoita sisällään ? Tai ainakin yrittäisi tehdä kaikkensa, ettei niin tapahtusi.

Noormaskusta pelastettu.

Eläinsuojelurikkomuksiin liittyy usein tai lähes aina myös inhimillinen tragedia. Järjestelmä, viranomaiset, Kennelliiton kennelneuvontasysteemi ja halvalla haluavat ajattelemattomat/tietämättömät  ostajat ovat  mukana tuossa prosessissa, joka johtaa mustiin jätesäkkeihin. Kaikki ovat osa tuota mustaa ja pohjattomalta tuntuvaa jätesäkkireikää. Mutta onko tärkein mahdollistaja sittenkin lähipiiri ?Lähiomaiset, kasvattajakaverit, tuomarikaverit, rotujärjestösymppaajat, bulvaanimyyjät,  joita on ilmeisesti tässäkin tapauksessa  on ollut. Laittoivatko tuomarioikeudet  ja pitkäaikainen kasvatustyö päälle jonkinlaisen näköesteen ? Tuomarihan on koirajalostusmaailmassa jumalan asemassa ja jumalahan ei voi tehdä mitään väärää. Joka tapauksessa on ollut olemassa ihmisiä, jotka ovat tienneet asioiden todellisen laidan. He ovat ummistaneet silmänsä ja rakentaneet tuon mahdollistamisverkon. Mahdollistamisessa on voinut olla kyse halusta auttaa, mutta vääränlainen apu ja silmien sulkeminen ei auta koskaan. Ei alkoholismissa, ei huumeriippuvuudessa, ei perheväkivallassa, ei missään.  Voin tuntea himpun sääliä tuota kasvattajaa kohtaan, mutta nämä asian oikean tilan nähneet mahdollistajat haluaisin sulkea samoihin olosuhteisiin, joissa nuo eläinraukat joutuivat elämään.

 

Martiskainen.

Milloin ihmiselle koittaa ymmärryksen aamu ? Vuonna 1995 Noormarkku-tragediassa mukana ollut eläinsuojelija vastasi näin: Se koittaa silloin, kun ihminen näkee kärsivässä eläimessä oman kuvansa. Niin se on.

 Blogin kuvat omia koiriani elämäni aikahaarukassa. Noormarkusta pelastettu sai hyvän kodin muualta.

Lähteenä käytetty Koiramme-lehti 4 / 2018.

Voihan mantelitumake !

Scrollfree September eli someton syyskuu on nyt sitten ohitse, mökki ja Koskilampi ovat jääneet odottelemaan talvea ja tämä Zugvogel  on täällä taas. Keski-Saksassa on kaikki ennallaan. Suomalainen mobiilidata toimii jos toimii. Laajakaistaa odotellaan ja saadaan varmaan odotella hamaan tulevaisuuteen ehkä, jos ja joskus. Mantelitumakkeet eivät pääse täällä surkastumaan. Kesä on ollut täälläkin kuuma ja kuiva. Puut ovat etuajassa hylänneet lähes kaikki hedelmänsä ja poluilla ja teillä lojuu kasapäin pähkinöitä, tammenterhoja, luumuja, päärynöitä ja omenoita. Pellot on kynnetty ja laitumet rutisevat kuivuuttaan. Sininen maisema kukkuloineen tuntuu tutulta. En tiedä tunnenko olevani kotona, mutta tutussa ympäristössä kuitenkin eli jotakin sinnepäin. Mökki-ikävä viipyilee vielä sielussa.

Täällä taas.

Mutta takaisin mantelitumakkeisiin. Tutustuin tai tulin tietoiseksi omistani ensimmäisen kerran, kun lääkäri kertoi sisäilmaoireideni liittyvän mantelitumakkeisiini, noihin aivojemme pieniin osiin, joita voidaan kutsua myös  ihmisen  tunne- ja pelkotietokoneeksi. Ne muistavat ja prosessoivat onnen ja tyytyväisyyden kukkulat ja pelon ja surun polut. Niiden koko on yhteydessä epäitsekkyyteen ja luovuuteen  eli niiden täytyy olla varsin tärkeitä pieniä veijareita.  Ja siksi suorastaan säikähdin kun luin HS:sta jutun, jossa aivotutkija Saarikivi sanoo: ”Someriippuvuus on eräiden tutkimusten mukaan yhteydessä samanlaiseen mantelitumakkeiden surkastumaan kuin muutkin addiktiot. Tällaisen surkastuman oletetaan liittyvän impulsiivisuuteen”, Saarikivi kertoo. Silloin mielihyväimpulssit ohjaavat käytöstä, eikä se, onko siinä nyt jotain mieltä, mitä on parhaillaan tekemässä.” ( HS 31.8.2018 ). Hui !

Kerttu laiturilla.

 Hesarin jutun innoittamana aloitin impulsiivisesti heti mantelitumakkeideni eheyttämisen eli tuon  Scrollfree Septemberin, johon brittiläinen terveysjärjestö  haastoi ihmisiä. Ja minähän pidän haasteita mutta ennen kaikkea mantelitumakkeistani, sillä en halua että minusta tulee tunnetietokoneeton yli-impulsiivinen paskiainen, joka ei osaa lukea muiden ihmisten tunnetiloja. Ja koska olen jo tunnustuksellisesti  addiktoitunut niin moneen asiaan kuten koiriin, kitkemiseen ,mökkiin ja  italialaiseen Amarone-merkkiseen punaviiiniin, oli minun ihan pakko ryhtyä tarkastelemaan, kuinka vahvaa riippuvuuteni somesta on eli testaamaan riippuvuuskriteeriä:  tuottaako asiasta erossa oleminen ahdistusta tai hankalia oloja. 

Jutussa mainitut nuorten oireet ( ahdistus, masennusta, negatiiviset käsitykset omasta kehosta,  nettikiusaaminen, uniongelmat )pystyin kevyesti sivuuttamaan, sillä maailma-ahdistukseni ja masennusaaltoni olen  jo alistuneesti  oppinut kantamaan,  omalle keholleni on ollut pakko oppia nauramaan ja nettikiusaaminen ja uniongelmat ovat olleet ja toivottavasti pysyvätkin poissa. Mutta jutussa mainittu sanahirviö FOMO eli fear of missing out eli pelko siitä että jää jotain paitsi herätti ajatuksellisen mielenkiinnon.

Kesämuistoja.

 Eihän tämä maailma nyt voi oikeasti olla sillä mallilla, että jos en ole olemassa vaikkapa Facebookissa, jään ilman jotain tärkeää tai merkityksellistä ? Voiko jollekin läheiselle sattua jotain vakavaa tai superhyvää, jota en saa tietää, kun en lue FB:a. Voiko joka kuolla, loukkaantua vakavasti, sairastua syöpään ja minä en tiedä, kun en scrollaa. En tiedä ja en usko. Facebooketon elämä merkitsee takuuvarmasti , että jää ilman satoja kuvia koirista, kissoista, selfieistä, lomareissuista, ruoka-annoksista, viinilaseista, sienikoreista, harrastuksista, matkakohteista, elämänviisaustauluista  ja niin edelleen. Kaikella FB-rakkaudella.  Jokainen FB-käyttäjä oppii ennakoimaan, miten ja mistä ja kuinka tiheästi kaverit päivittävät. Onko siis ahdistavaa tai suorastaan mahdotonta elää ilman sitä tietoa, että joku on metsässä ja toinen Kanarialla ?

  

No ei se ollut. Enkä tiedä, onko paastoamisen tärkein merkitys siinä, että pystyy todistamaan jotain itselleen tyyliin tipaton tammikuu= en ole alkoholisti, lihaton lokakuu= en ole läpeensä paha ilmastonkuormittaja.  Tauon tekee kuitenkin aina sen tiedon varassa, että luopumisasiaan voi palata ja tauon jälkeen se voi tuntua entistä paremmalta. No, olen nyt siis joka tapauksessa  osoittanut itselleni, että en ole riippuvainen somesta ja mantelitumakkeeni eivät surkastu. Minä en tuntenut hankalaa oloa tai ahdistusta, mutta kiusauksia kurkistaa muiden elämän kuulumisiin kylläkin. 

Suosittelen sometonta kokemusta ihan kaikille. Tuohon riippuvuuteen haluaisin lanseerata FOMO:n rinnalle käsitteen FOBF eli fear of becoming  forgotten eli pelon siitä, että sinut unohdetaan. Oletko olemassa ja kenelle ja kuinka monelle, jos et ole somessa ? Sen kautta  olet merkityksellinen ,hengissä, voit hyvin / huonosti,  olet joka tapauksessa olemassa. FB-päivitys on kuin huutomerkki tai muistutus siitä, että MINÄ OLEN  TÄÄLLÄ  ! Kumpi sinua koukuttaa FOMO vai FOBF ?

 😀

 Somelakko on hyvä testi myös tästä näkökulmasta. Ja tulokset voivat tuottaa ahdistusta ja hankalaa oloa. Montako aitoa ”mitä kuuluu, ootko hengissä” viestiä saat FB-kavereilta, joita et tapaa muuten tai joihin et ole muulla tavoin yhteydessä. Testaapa. Minä sain tulokseksi puhtaan nollan.

 

Auringonlasku Nilakalla.