Kansanvalistuksen alttarilla

Nyt ei voi olla hiljaa. Kansanedustaja ja kansankynttilä eli kaikeksi häpeäkseni opettajaihminen Laura Huhtasaari pääsi taas tänään otsikoihin. Minä en nyt halua sotkeutua politiikkaan. Puhun ihan vaan ammattikuntani puolesta eli opettajien ja erityisesti erityisopettajien. On sitä aika moni muukin ihmetellyt ja todennut, että Laura on  elävä todiste siitä, että koulutus voi mennä hukkaan. Opettajien ammattietiikkaa ohjaavat arvot, joista tärkein on ihmisarvo. Senhän Huhtasaari  kielsi  kieltämällä ihmisoikeudet ja sitten tapansa mukaan jälkikäteen yritti selitellä tilannetta. Selittely käy ehkä kerran laatuun, mutta Lauralle on jo käynyt kuin sen sadun pikkupojalle, joka leikillään huusi apua. Kun tosipaikka tulee, niin ei enää uskotakaan. Ei enää uskota.

Me elämme todella suvaitsevassa Suomessa. Täällä opettajaihminen voi kieltää kuuluvansa eläinkuntaan. Opettajaihminen kansanedustajan suulla voi ilmaista halunsa kieltää tai evätä ihmisoikeudet. Opettaja voi esiintyä puhujana tilaisuudessa, jonka järjestäjänä on sekalainen seurakunta äärioikeistolaisia. Tilaisuudessa, jossa natsitervehdykset kuuluvat ohjelmaan. Tilaisuudessa, jossa osallistujien totuudentorvi on MV-lehti. Siinä sitä on suomalaista sivistystä kerrakseen. Ehkä se oli Lauran mielestäsi vain ja ainoastaan maahanmuuttokriittinen tilaisuus ja isänmaan asialla. Kuten ne oksettavat polttopullokansalaiset ja muut Kännissä ja läpällä rajat kiinni-örjäkkeet kuvittelevat olevansa. Huhtasaari puhua paasasi onnellisena ja kiitteli ja toisteli, että ei voinut kieltäytyä kutsusta. Olisi varmaan voinut. Minun on niin hirveän vaikea ymmärtää. Opettaja. Natsitilaisuudessa. Suomessa.

 

Ja sitä minä vielä mietin, että onkohan Huhtasaari jo perehtynyt tulevan opetussuunnitelman arvopohjaan. Siellä sanotaan muun muassa näin:”Perusopetus tukee oppilaan kasvua ihmisyyteen, jota kuvaa pyrkimys totuuteen, hyvyyteen ja kauneuteen sekä oikeudenmukaisuuteen ja rauhaan.” On ehkä onneksi Suomen lapsille, että Laura on nyt siellä pääkallopaikalla. Ehkä siellä tulee vähemmän vahinkoa aikaiseksi. Eduskuntaan valitaan ja Suomi saa sellaiset päättäjät kuin ansaitsee. Mutta miten nuo ops-arvot sopivat Huhtasaaren arvomaailmaan. Minusta ne ovat yhtä kaukana toisistaan kuin hajuvesi lihapullista. Lauran ”hyvyys” ja ”totuus” taitavat kummuta samoista lähteistä kuin sen porukan, joka mellastaa äärikansalliskiihkoisella populismilla netissä. Vihapuheilla. Puhtaalla rasismilla.

Kollegana voi miettiä tätä teemaa myös siksi,että meidän kaikkien opettajien on myös sitouduttava näihin arvoihin.”Perusopetus rakentuu elämän ja ihmisoikeuksien kunnioittamiselle. Se ohjaa niiden puolustamiseen ja ihmisarvon loukkaamattomuuteen.” Anteeksi, mutta suoraan sanottuna kilahtaa aika monta kertaa ei-sovi-Lauraan-laatikkoon.Me emme voi opetustyössä irrottautua omasta persoonastamme, joka on tärkein työkalumme. Meidän pitää ja saamme  tehdä yhteistyötä kaikenlaisten oppilaiden ja vanhempien kanssa:ihantavisten, maahanmuuttajien, sateenkaariperheiden, sosiaalisissa vaikeuksissa olevien, haasteellisten,homoseksuaalisten ja niin edelleen kanssa.

Minä vaan jotenkin häpeän. Kuten Sofi Oksanen Huhtasaarta kommentoi:” Meillä piti olla maailman paras peruskoulu.”Paino on varmaan sanalla piti. Huhtasaari haluaisi kieltää ihmisoikeuksia, ihmisarvojakin.Minä haluaisin kieltää hänen opettajaoikeutensa. Sitä  oikeutta hän ei yksinkertaisesti ansaitse. Kansanvalistuksen alttarilla pitää loistaa valoa. Ei pimeyttä.

Mansikkapaikka

Suvakkeja Saksassa, kuva Mopo.

Mansikkapaikassa minun  on helpompi hengittää ja ajatella. Ilma on kuvainnollisesti puhtaampaa ja sateenkaaret saavat loistaa.Hamburg bekennt Farbe- für Demokratie, Toleranz und Vielfalt. MOPO:n ( Hampurin  aamulehti ) etusivulla on joka päivä mainos: So kann du Flüchtlinge in Hamburg helfen.  Kaupungin Karoviertelin kaupunginosa järjestää päivittäin/ viikoittain  erilaisia avustustempauksia ja tapaamisia turvapaikanhakijoille. Suomen somessa alue varmaan nimitettäisiin suvakkihuorien, heidän äpäröidensä ja muiden epäisänmaallisten olentojen asuinalueeksi.Täällä tuoksuu erilaisuus, vapaus, monikulttuurisuus.Sitä voi imeä pelkästään kävelemällä Hampurin kaduilla. No, faktahan täällä on ollut jo pitkän aikaa, että samoja katuja tallaa montakymmentä eri kansalaisuutta. Torniolaiset näkivät varmaan elämänsä ensimmäistä kertaa elävän tummaihoisen. Käyttäytymisensä perusteella. Erilaisuus  pelottaa ja pään sisällä oleva pottukuoppa-ahtaus ahdistaa.

Frankfurte Allgemeine, pakolaisteemaa.

Täällä en lue saksalaisia keskustelupalstoja,  nettiä ja lehtiä kylläkin. Suomalaisten palstojen lukemisen olen lopettanut sen jälkeen kun oivalsin, että  lukemisesta  tulee vain ahdistus ja paha mieli. Olen ihan samaa mieltä kuin idoli-bloggaajani Uuninpankkopoika, joka sanoi, että uskoi ihmisen älykkyyteen ja sivistykseen niin kauan kuin some keksittiin. Genau. Ja jos joku ei ole käynyt koskaan esimerkiksi suomi24 palstalla, aiheena maahanmuutto, niin suosittelen. Hyppy siihen isänmaalliseen ja ainoaksi oikeaksi hehkutettuun suomalaisuuteen on  raju isku tajuntaan ja tuo oksennuksen kurkkuun. Onko se minun isänmaani ? Ei.

Taidan tuumata vielä, että Suomen koululaitos on epäonnistunut. Soumen somen roska kirjoittelu on tänä kirjotus virheitä, koska ne Afrikkalaiset ja muut irakista tulevat raiskaajat ovat pilanneet kaiken. Oman äidinkielen taidot ovat nollaluokkaa, vaikka kirjoittajat hehkuttelevat suomalaisuudellaan ja isänmaallisuudellaan. Siis lisää äidinkielen opetusta. Peruskoulun tavoitteena  on myös  muun muassa kasvattaminen ihmisyyteen ja erilaisuuden kunnioittamiseen. Lisää tätäkin. Ja äkkiä. Ja koska näyttää siltä, että some on tullut jäädäkseen, niin medialukutaito ja mediakriittisyys olisi nostettava arvoonsa. Nih.

Ja juu, onhan onneksi todettu, että sitä suuriäänisintä älämölöä pitää yllä pieni joukko. Ääripäässä vanhemmat, jotka kuvaavat sen, kun opettavat nuken avulla vaippaikäistä taapertajaa lyömään pakolaisia. Lyömään. Tai kehottavat pelaamaan pesäpalloa pallona maahanmuuttaja. Onneksi on paljon, paljon suomalaisia, jotka ajattevat ja toimivat eri tavalla. Jaksavat yrittää keskustella netissä. Ovat vapaaehtoistöissä pelotteista ja leimaamisesta ja uhkailusta  huolimatta. Janiinedelleen. Mutta kaikki se saa ihan liian vähän näkyvyyttä. Ilmeisesti se ei ole yhtä mediaseksikästä kuin isomahaiset,Suomen lippu olkapäillä marssivat örvähtelevät miehet. Jos minä saisin päättää, en uutisoisi enää lainkaan näitä, vaan kääntäisin koko asian päälaelleen.  Suoltaisin piiitkään  julkisuuteen pelkkää positiivista, sitä mitä Suomessa tehdään.  Onnistutaan. Autetaan. Ei pelätä. Ollaan iloisia. Tehdään yhdessä. Koetaan myötätuntoa. Viha lisää vihaa. Pitää lisätä totuutta.

 Outoa minusta on myös se, että päättäjämme ovat kovin hiljaa. Olli Immosta ei harjata ja hän on palaamassa eduskuntaryhmäänsä, vaikka kytkökset natsiliikkeisiin ovat olemassa. Entinen kansanedustaja  Hirvisaari kirjoittaa  suvakkihuorista. Ainoa pelastus on tuo sana entinen. Ulkoministeri syyttää naapurimaata rikolliseksi. Opettajaeläin Laura ei kuulukaan eläinkuntaan. Myötähäpeää. Odotan koko ajan  Suomesta jyrähdystä Saksan malliin: Nollatoleranssi rasismille. Tässä sen sanoo yhtenä monen ministerin joukosta oikeusministeri Maas. Syön vanhat villahousuni, jos persuministeri Lindström tekee saman. Kyllä täällä lehdistössä keskustellaankin asiasta. Epäonnistuminen aikaisemmassa kotouttamispolitiikassa myönnetään.  Janiinedelleen.  Kaiken tämän vuoksi Saksa on minulle mansikka. Sateinen kylläkin. 

Ja juu, kyllä Saksassa on rasismia. Neonatsit ja muut. Ja kumma kyllä, ne kasvavat ja lisääntyvät pääsääntöisesti siellä entisen Itä-Saksan puolella ,Itä-Blokissa. Kuuluuko Suomi samaan joukkoon ja selittääkö se ilmiön ? Syyskuun puolessa välissä oli näiden saksalaisten ”isänmaanystävien” juhlapäivä ja sieltähän niitä tulla tupsahti tänne Hampuriinkin vierailulle. Päärautieasemalle yrittivät. Mutta vastassa oli tuhatpäinen suvakkilauma, joka muodosti ihmisketjun turvapaikanhakijoiden ympärille. Ja sitten tulikin paikkalle aika monta polliisia ja nämä nuoret ja reipasotteiset miehet lähetettiin junalle takaisin sinne, mistä he olivat tulleetkin. Tehokkaasti. He eivät yksinkertaisesti saa tilaa täällä. Suvaitsevaisuudessa ei tarvitse suvaita kaikkia ja kaikkea. Niihin kuuluivat rasismi ja fasismi.

 Viime viikonloppuna olin palaamsaa S-bahnalla Karoviertelistä kotiin. Vaunu oli täynnä. Minua vastapäätä istui saksalainen harmaahiuksinen vanha herra. Hän ja minäkin mulkoilimme ovensuun täyttäviä tummia aurinkolasipäisiä nuorukaisia, jotka olivat nousseet vaunuun ihan viime tipassa. ” Jaaha, pummilla yrittävät nuo raukat matkustaa, mitähän ne täällä oikein tekevät jnejne ” –ajatuskupla oli varmaankin minun ja herran  ja monen muun kanssamatkustajan yhteinen. Ja sitten nämä hyväkuntoiset, hyvännäköiset ja hyvin pukeutuneet nuoret miehet  ( ihan kuin arvaten monen matkustajan ajatukset) odottivat rauhassa ja vetivät sitten hymyillen korttinsa esiin: Fahrkarten, bitte. Herra, minä ja muut matkustajat  purskahdimme tahtomattamme nauruun, jota kesti seuraavalle pysäkille asti. Olimme kaikki saaneet hyvän opetuksen.

Jälkikirjoitus:

Joo, mulla on varmaan vaaleanpunaiset ( tai mustapunakeltaiset ) silmälasit ja joo, kyllä tänne voisi jäädä, monestakin syystä.. Ja joo, rakastan edelleen montaa asiaa Suomessa.

Viholainen joukossamme

Ei pidä pelästyä. En lausu ( ehkä) sanaakaan tämän viikon kuumimmasta puheeaiheesta, joka on saanut ystäväni sosiaalisen median pullistelemaan. Kaiken some-keskusteluluku-urakan jälkeen minua ensin suretti ja sitten oksetti ja sitten itketti ja sitten nauratti. Kyllä suomalaiset ovat nyt niin vihaisia ja kiihtyneitä. Ja minäkin tulin vihaiseksi, mutta ihan eri syystä.  Minähän olen natsi. Kielioppinatsi. Ja minulla on kielioppinatsikavereita. Ja minä nyt kertakaikkiaan haluan laittaa tämän asian kuntoon ja tehdä kansalaisaloitteen siitä, että nämä ainoata oikeata alkuperäistä suomalaisuutta edustavat ja hehkuttavat kyllä-minä-tiedän-kantasuomalaistyypit,jotka eivät osaa edes suomen kielen alkeellisimpia kielioppisääntöjä , eivät saa kirjoittaa mitään sosiaaliseen mediaan. Ja ne on lähetettävä takaisin sinne, minne ne kuuluvatkin eli koulun penkille.Verorahoilla.Tämä sananvapaus ( niin hyvä asia kuin se onkin ) on tuonut mukanaan hirveästi  kielenmuuttajia, jotka eivät yksinkertaisesti sopeudu siihen, että meillä on säännöt, miten täällä pitää kirjoittaa. Ne raiskaa kieltä, sen jokaista sanaa ja aina kun mahdollisuus. Kyllä minäkin tiedän.

Erityisen paljon näitä väärinkirjoitettuja asioita olen löytänyt, kun olen surffaillut tätä piiiip-ilmiötä koskevaa kirjoittelua. Esimerkki yksi:nekkeri tekkee mitä nekkerin päässä pyörii ei siis mitään älyllistä toimintaa. Apua. Tuossa lauseeessa on kaikki väärin. Lukihäiriö pitkissä vokaaleissa vai geminaatoissa ?Arvosana joka tapauksessa ala-arvoinen. Esimerkki kaksi: Mustat munat kiihottavat suomalasia hyysäri ämmiä. No tuo ainakin alkaa isolla alkukirjaimella, siitä plussa.

Ja sitten. On pakko taas heiluttaa taululiitua: Maiden ja maanosien nimet ovat erisnimiä ja ne kirjoitetaan isolla niin kuin Afrikka. Ei afrikan kehitysmaa.Jos sen noin kirjoittaa, tulee ehkä sellainen tunne, että  kirjoittaja ei  tiedä, onko se maa vai maanosa. Ja iso epäilys siitä,että on jonkin verran aukkoja myös tuolla sivistyksenkin puolella.Mutta siihen voi palata vasta sitten, kun nuo kielioppiasiat ovat edes inasen kunnossa. Kieli on muuten ajattelun väline. Siitä saa kyllä aika vakuuttavan todisteen some-surffailulla.  

No, jatkan soosoo-sormen heiluttelua.Pienellä taas kirjoitetaan esimerkiksi kansalaisuudet ja kielet. Eihän ne osaa puhua edes Suomea. Väärin.  Meidän on pidettävä Suomalaisuus kunniassa. Väärin. Ja voi sitä pientä mussukkaa, joka kertoo, että sosiaalitoimisto osti Somalille 20 000 euroa maksaneen mersun. Tuossa meni myös aika monta asiaa pieleen. Tai tuituituitui sille ihanalle sanasepälle, jonka mielestä hänellä on kunnon Suomalainen meiseli, mutta nekerillä pieni muna.Melkein tirahti liikutuksen kyyneleet.

Mutta ei saa vaipua epätoivoon, vaikka se alkaa olla kyllä lähellä noissa yhdyssana-asioissa, mutta ne ovatkin oikeasti vaikeita.Useimmissa on määriteosa ja perusosa. Määriteosa tarkentaa ikäänkuin perusosaa, minkälainen pallo, no lumipallo. Mutta vasemmistoviherkukkahattukommarihomo on kyllä vaikea analysoida. Mutta tuolla taktiikalla saa kyllä hauskoja  ja pitkiä sanoja aikaiseksi. Minä kai olen vihervasemmistopunaviininlatkijakuplaeläjäheterokielioppinatsi. Rairairai.

Kieli on hieno asia. Minähän ymmärrän nyt sitä Olliakin paremmin, kun se puoluejohtajaisä-Timon ja puoluesihteeriäiti-Riikan pikaharjauksen jälkeen selitti, että se on vaan intomielisen kansallisromanttinen. Vaikka kirjoitti englanniksi. Mutta se katsoi sanakirjasta väärin. Ei se tarkoittanut vihollista, joka tulee kohtaamaan hirmuisen kuoleman ja tappion vaan viholaista. Eli nokkosta. Niin meillä kotona pohjoisessa nokkosista puhuttiin ja Ollihan on Oulusta. Pusipusi Olli-poika, kaikki on siis taas hyvin. Some rakastaa sinut ehjäksi ja marttyyriksi.

Dinosaurus parsakaalissa

Tasan kahden viikon päästä on erilainen maanantai. En voi juoda maitokahvia parvekkeella, nauttia puutarhan vihreydestä ja vaihtaa töttöröö- huomenia kanadanhanhien kanssa. En tiirailla tulevaa säätä ja suunnitella pyöräilyreittiä Klövenstenin metsän vihreään ihanuuteen. Ei, minä istun todella suurella todennäköisyydellä ( vielä yhden viikon lotoissa mahdollisuus ) työpaikan opettajainhuoneessa tai juhlasalissa suunnittelemassa kollegoiden kanssa tulevaa lukuvuotta. Kollegoja on kyllä ihana nähdä, muttamuttamutta. 

Lisää kuvatekstiTätä perhettä olen saanut seurata keväästä asti. Viele Kacken :)

 Vuoden tauko töistä on tehnyt sielulle ja ruumiille hyvää. Sain uskomattoman mahdollisuuden. Olenko nyt intoa täynnä ? No jaa. Minähän olen soputuvainen ja kokemuksestakin jo tiedän, että muutaman viikon päästä kuljetaan ihan rutiinilla.Ikävän oppii kestämään ja koneet kulkevat .Ehkä pienestä kämpästä muotoutuu jonkinlainen turvasatama. Rakas tassuterapia on läsnä.Ystäviä on lähellä. Pääsen sienimetsään. Harjulle. Televisiosta voi katsella elokuvia ja käydä elokuvissa. Kirjasto on ihan vieressä. Ymmärrän kaiken ( ? ), mitä ihmiset puhuvat.

Pakko on paras muusa. Jos vuorotteluvapaa oli mahdollisuus niin töiden alkaminen on rehellinen pakko. Täällä olen pitkään pohtinut sitä, löydänkö enää sitä kipinaa ja rakkautta, mitä olen aina tuntenut työtäni kohtaan. Sitä tunnetta, että minusta on jotain hyötyä, vaikka samalla olen kaupungin/valtion varoja nakertava kuluerä. Jaksanko enää innostua opetussuunnitelmauudistuksesta ?  Onko muutos aina autonmaattisesti hyvään suuntaan? Onko minusta tullut dinosaurus ? On. En kuulu uusituulilaisiin, joista ”Oppiminen ei ole parsakaalia, joka pitää kuorruttaa suklaalla, jotta se menisi paremmin alas. Oppiminen on mieletön kolmen tähden Michelin ateria”. Hui ! Minusta opiskeluun kuuluu ennen kaikkea opettajan ja oppilaan vuorovaikutus, opettamista ja pänttäämistäkin ( tämä on varmaan se parsakaali )Voi olla kivaa ( suklaa ? ), mutta kaikki ei ole aina kivaa ja koko ajan ei voi olla kivaa. Ja minä luen mieluummin oppilaille tarinoita ja satuja, kuin opetan 1.-2. luokkalaisille ohjelmointitaitoja. Minulle tietotekniikka on apuväline ei jumala. En halua tablettiaapista ja jokapäiväistä istumista kokeen ääressä Michelinherkkuineen ( pelit ). Minä haluan opettaa elämää, metsän tuoksua, kukkia, perhosia, leikkiä, laulua, naurua, myötätuntoa, yhteisöllisyyttä, ihmisenä olemista. Kuuntelemista. Toisen lähellä olemista ja huomaamista.

 

Miljoona ruusua.

Viikonloppuna törmäilin tahtomattani vain huonoihin uutisiin Suomesta ja maailmasta ja kaiken kruunasi päättäjämme Olli Immosen natsikiihkoinen puheenvuoro pakkoystävässäni sosiaalisessa mediassa. Siitä ei sen enempää. Onneksi siitä on noussut Soinin korvia huumaavasta hiljaisuudesta huolimatta kova ja tarpeellinen meteli. Mutta minä rupesin miettimään, että mistä ja miten niitä olli-immosia oikein syntyy ? Olenko opettajana koskaan estänyt vai auttanut olli-immosilmiötä ?

Ajatusleikillä on helppo kääntää asia päälaelleen. Miten opettajana tukisin ihnmisentaimen kasvua  olli-immoseksi? Käytän valtaa, nolaan julkisesti aina, kun siihen on mahdollisuus. Väheksyn ja vinoilen. Huumorimielellä, tietty. Oppilaani kilpailevat keskenään kaikesta. Arvostan suorituksia.Käytän joukkorangaistuksia. Käytän hyväkseni minulle luottamuksellisesti kerrottuja asioita. Pilkkaan epäonnistumista. En kehu muita kuin suosikkejani. Olen reilusti epäoikeudenmukainen ja kerron, että sellaista elämä on. Luon eri säännöt pärjääjille ja luusereille. Tuhoan kaikki yhteishenkeen ja hyvään fiilikseen viittaavat merkit. Puhun halveksivasti kaikesta erilaisuudesta.  Erivärisyydestä. Homoseksuaalisuudesta. En puutu kiusaamiseen. En hymyile, en naura, en itke. Minua ei liikuta mikään. Hirviöope.Ja nyt en siis puhu henkilöstä O.I. vaan ilmiöstä, joka on varmaan monen, monen osatekijän summa. Tietämättömyyden, pelon, epävarmuuden, turhautumisen, rakkaudettomuuden, empatiakyvyttömyyden janiinedelleen. Pakkoystäväni somen osuutta (tai siis sen markkinoima käsitys monikulttuurisuudesta ) ei voi vähätellä. Persutrollit osaavat asiansa pelottavan hyvin. Pisteen iin päälle antaa kykenemättömyys ja haluttomuus mediakritiikkiin.

Ruusuterapiaa.

Maailma muuttuu, koulu muuttuu ja  moni asia kouluissakin on muuttunut paremmaksi. Hirviöopettajiakaan tuskin enää on. Omilta kouluajoiltani muistan kyllä muutaman. Mutta en enää jaksa uskoa siihen paatokseen, että muutos on aina täynnä pelkästään plus-merkkejä.Koulutuksen/sivistyksen on uskottu/uskotaan muuttavan maailmaa.Kun lukee suorastaan hurmoksellista profetoinita uusista koulutustuulista niin niissä maailma taitaa viedä koulua. Minä uskon silti ja yhä ja vakaasti parsakaalin terveelliseen vaikutukseen= Joskus  on pakko ja joskus on tylsää ja joskus on nähtävä perälauta.Ja joskus on voitettava itsensä= Se maistuu suklaalle. Ja kolmen tähden Michelinateriasta voi nauttia aidosti vasta sitten, kun on tunne siitä, että kelpaa ja on hyväksytty ja kuuluu joukkoon ilman suorituksiakin. Vaikka ei ole koskaan osunut pesäpalloon.

"Kuinka monta löytyy maailmasta
olkapäätä
ja kuinka monta
kyynärpäätä?
Kumpia löytyy maailmasta enemmän:
Niitä joihin nojata
vai niitä joita pelätä?
Uskalla laskea
olkapäät ja kyynärpäät,
omasikin,
kumpia löytyy enemmän?
Kunpa maailmassa kerran
olisi olkapäitäedes yksi enemmän
kuin kyynärpäitä!
Sitä toivo on,
se horjuen pystyssä pysyvä,
että
silloin tällöin saa nähdä
kuinka kyynärpäästä
äkkiä kuoriutuu olkapää"( T.Taberman )