Viholainen joukossamme

Ei pidä pelästyä. En lausu ( ehkä) sanaakaan tämän viikon kuumimmasta puheeaiheesta, joka on saanut ystäväni sosiaalisen median pullistelemaan. Kaiken some-keskusteluluku-urakan jälkeen minua ensin suretti ja sitten oksetti ja sitten itketti ja sitten nauratti. Kyllä suomalaiset ovat nyt niin vihaisia ja kiihtyneitä. Ja minäkin tulin vihaiseksi, mutta ihan eri syystä.  Minähän olen natsi. Kielioppinatsi. Ja minulla on kielioppinatsikavereita. Ja minä nyt kertakaikkiaan haluan laittaa tämän asian kuntoon ja tehdä kansalaisaloitteen siitä, että nämä ainoata oikeata alkuperäistä suomalaisuutta edustavat ja hehkuttavat kyllä-minä-tiedän-kantasuomalaistyypit,jotka eivät osaa edes suomen kielen alkeellisimpia kielioppisääntöjä , eivät saa kirjoittaa mitään sosiaaliseen mediaan. Ja ne on lähetettävä takaisin sinne, minne ne kuuluvatkin eli koulun penkille.Verorahoilla.Tämä sananvapaus ( niin hyvä asia kuin se onkin ) on tuonut mukanaan hirveästi  kielenmuuttajia, jotka eivät yksinkertaisesti sopeudu siihen, että meillä on säännöt, miten täällä pitää kirjoittaa. Ne raiskaa kieltä, sen jokaista sanaa ja aina kun mahdollisuus. Kyllä minäkin tiedän.

Erityisen paljon näitä väärinkirjoitettuja asioita olen löytänyt, kun olen surffaillut tätä piiiip-ilmiötä koskevaa kirjoittelua. Esimerkki yksi:nekkeri tekkee mitä nekkerin päässä pyörii ei siis mitään älyllistä toimintaa. Apua. Tuossa lauseeessa on kaikki väärin. Lukihäiriö pitkissä vokaaleissa vai geminaatoissa ?Arvosana joka tapauksessa ala-arvoinen. Esimerkki kaksi: Mustat munat kiihottavat suomalasia hyysäri ämmiä. No tuo ainakin alkaa isolla alkukirjaimella, siitä plussa.

Ja sitten. On pakko taas heiluttaa taululiitua: Maiden ja maanosien nimet ovat erisnimiä ja ne kirjoitetaan isolla niin kuin Afrikka. Ei afrikan kehitysmaa.Jos sen noin kirjoittaa, tulee ehkä sellainen tunne, että  kirjoittaja ei  tiedä, onko se maa vai maanosa. Ja iso epäilys siitä,että on jonkin verran aukkoja myös tuolla sivistyksenkin puolella.Mutta siihen voi palata vasta sitten, kun nuo kielioppiasiat ovat edes inasen kunnossa. Kieli on muuten ajattelun väline. Siitä saa kyllä aika vakuuttavan todisteen some-surffailulla.  

No, jatkan soosoo-sormen heiluttelua.Pienellä taas kirjoitetaan esimerkiksi kansalaisuudet ja kielet. Eihän ne osaa puhua edes Suomea. Väärin.  Meidän on pidettävä Suomalaisuus kunniassa. Väärin. Ja voi sitä pientä mussukkaa, joka kertoo, että sosiaalitoimisto osti Somalille 20 000 euroa maksaneen mersun. Tuossa meni myös aika monta asiaa pieleen. Tai tuituituitui sille ihanalle sanasepälle, jonka mielestä hänellä on kunnon Suomalainen meiseli, mutta nekerillä pieni muna.Melkein tirahti liikutuksen kyyneleet.

Mutta ei saa vaipua epätoivoon, vaikka se alkaa olla kyllä lähellä noissa yhdyssana-asioissa, mutta ne ovatkin oikeasti vaikeita.Useimmissa on määriteosa ja perusosa. Määriteosa tarkentaa ikäänkuin perusosaa, minkälainen pallo, no lumipallo. Mutta vasemmistoviherkukkahattukommarihomo on kyllä vaikea analysoida. Mutta tuolla taktiikalla saa kyllä hauskoja  ja pitkiä sanoja aikaiseksi. Minä kai olen vihervasemmistopunaviininlatkijakuplaeläjäheterokielioppinatsi. Rairairai.

Kieli on hieno asia. Minähän ymmärrän nyt sitä Olliakin paremmin, kun se puoluejohtajaisä-Timon ja puoluesihteeriäiti-Riikan pikaharjauksen jälkeen selitti, että se on vaan intomielisen kansallisromanttinen. Vaikka kirjoitti englanniksi. Mutta se katsoi sanakirjasta väärin. Ei se tarkoittanut vihollista, joka tulee kohtaamaan hirmuisen kuoleman ja tappion vaan viholaista. Eli nokkosta. Niin meillä kotona pohjoisessa nokkosista puhuttiin ja Ollihan on Oulusta. Pusipusi Olli-poika, kaikki on siis taas hyvin. Some rakastaa sinut ehjäksi ja marttyyriksi.

Dinosaurus parsakaalissa

Tasan kahden viikon päästä on erilainen maanantai. En voi juoda maitokahvia parvekkeella, nauttia puutarhan vihreydestä ja vaihtaa töttöröö- huomenia kanadanhanhien kanssa. En tiirailla tulevaa säätä ja suunnitella pyöräilyreittiä Klövenstenin metsän vihreään ihanuuteen. Ei, minä istun todella suurella todennäköisyydellä ( vielä yhden viikon lotoissa mahdollisuus ) työpaikan opettajainhuoneessa tai juhlasalissa suunnittelemassa kollegoiden kanssa tulevaa lukuvuotta. Kollegoja on kyllä ihana nähdä, muttamuttamutta. 

Lisää kuvatekstiTätä perhettä olen saanut seurata keväästä asti. Viele Kacken :)

 Vuoden tauko töistä on tehnyt sielulle ja ruumiille hyvää. Sain uskomattoman mahdollisuuden. Olenko nyt intoa täynnä ? No jaa. Minähän olen soputuvainen ja kokemuksestakin jo tiedän, että muutaman viikon päästä kuljetaan ihan rutiinilla.Ikävän oppii kestämään ja koneet kulkevat .Ehkä pienestä kämpästä muotoutuu jonkinlainen turvasatama. Rakas tassuterapia on läsnä.Ystäviä on lähellä. Pääsen sienimetsään. Harjulle. Televisiosta voi katsella elokuvia ja käydä elokuvissa. Kirjasto on ihan vieressä. Ymmärrän kaiken ( ? ), mitä ihmiset puhuvat.

Pakko on paras muusa. Jos vuorotteluvapaa oli mahdollisuus niin töiden alkaminen on rehellinen pakko. Täällä olen pitkään pohtinut sitä, löydänkö enää sitä kipinaa ja rakkautta, mitä olen aina tuntenut työtäni kohtaan. Sitä tunnetta, että minusta on jotain hyötyä, vaikka samalla olen kaupungin/valtion varoja nakertava kuluerä. Jaksanko enää innostua opetussuunnitelmauudistuksesta ?  Onko muutos aina autonmaattisesti hyvään suuntaan? Onko minusta tullut dinosaurus ? On. En kuulu uusituulilaisiin, joista ”Oppiminen ei ole parsakaalia, joka pitää kuorruttaa suklaalla, jotta se menisi paremmin alas. Oppiminen on mieletön kolmen tähden Michelin ateria”. Hui ! Minusta opiskeluun kuuluu ennen kaikkea opettajan ja oppilaan vuorovaikutus, opettamista ja pänttäämistäkin ( tämä on varmaan se parsakaali )Voi olla kivaa ( suklaa ? ), mutta kaikki ei ole aina kivaa ja koko ajan ei voi olla kivaa. Ja minä luen mieluummin oppilaille tarinoita ja satuja, kuin opetan 1.-2. luokkalaisille ohjelmointitaitoja. Minulle tietotekniikka on apuväline ei jumala. En halua tablettiaapista ja jokapäiväistä istumista kokeen ääressä Michelinherkkuineen ( pelit ). Minä haluan opettaa elämää, metsän tuoksua, kukkia, perhosia, leikkiä, laulua, naurua, myötätuntoa, yhteisöllisyyttä, ihmisenä olemista. Kuuntelemista. Toisen lähellä olemista ja huomaamista.

 

Miljoona ruusua.

Viikonloppuna törmäilin tahtomattani vain huonoihin uutisiin Suomesta ja maailmasta ja kaiken kruunasi päättäjämme Olli Immosen natsikiihkoinen puheenvuoro pakkoystävässäni sosiaalisessa mediassa. Siitä ei sen enempää. Onneksi siitä on noussut Soinin korvia huumaavasta hiljaisuudesta huolimatta kova ja tarpeellinen meteli. Mutta minä rupesin miettimään, että mistä ja miten niitä olli-immosia oikein syntyy ? Olenko opettajana koskaan estänyt vai auttanut olli-immosilmiötä ?

Ajatusleikillä on helppo kääntää asia päälaelleen. Miten opettajana tukisin ihnmisentaimen kasvua  olli-immoseksi? Käytän valtaa, nolaan julkisesti aina, kun siihen on mahdollisuus. Väheksyn ja vinoilen. Huumorimielellä, tietty. Oppilaani kilpailevat keskenään kaikesta. Arvostan suorituksia.Käytän joukkorangaistuksia. Käytän hyväkseni minulle luottamuksellisesti kerrottuja asioita. Pilkkaan epäonnistumista. En kehu muita kuin suosikkejani. Olen reilusti epäoikeudenmukainen ja kerron, että sellaista elämä on. Luon eri säännöt pärjääjille ja luusereille. Tuhoan kaikki yhteishenkeen ja hyvään fiilikseen viittaavat merkit. Puhun halveksivasti kaikesta erilaisuudesta.  Erivärisyydestä. Homoseksuaalisuudesta. En puutu kiusaamiseen. En hymyile, en naura, en itke. Minua ei liikuta mikään. Hirviöope.Ja nyt en siis puhu henkilöstä O.I. vaan ilmiöstä, joka on varmaan monen, monen osatekijän summa. Tietämättömyyden, pelon, epävarmuuden, turhautumisen, rakkaudettomuuden, empatiakyvyttömyyden janiinedelleen. Pakkoystäväni somen osuutta (tai siis sen markkinoima käsitys monikulttuurisuudesta ) ei voi vähätellä. Persutrollit osaavat asiansa pelottavan hyvin. Pisteen iin päälle antaa kykenemättömyys ja haluttomuus mediakritiikkiin.

Ruusuterapiaa.

Maailma muuttuu, koulu muuttuu ja  moni asia kouluissakin on muuttunut paremmaksi. Hirviöopettajiakaan tuskin enää on. Omilta kouluajoiltani muistan kyllä muutaman. Mutta en enää jaksa uskoa siihen paatokseen, että muutos on aina täynnä pelkästään plus-merkkejä.Koulutuksen/sivistyksen on uskottu/uskotaan muuttavan maailmaa.Kun lukee suorastaan hurmoksellista profetoinita uusista koulutustuulista niin niissä maailma taitaa viedä koulua. Minä uskon silti ja yhä ja vakaasti parsakaalin terveelliseen vaikutukseen= Joskus  on pakko ja joskus on tylsää ja joskus on nähtävä perälauta.Ja joskus on voitettava itsensä= Se maistuu suklaalle. Ja kolmen tähden Michelinateriasta voi nauttia aidosti vasta sitten, kun on tunne siitä, että kelpaa ja on hyväksytty ja kuuluu joukkoon ilman suorituksiakin. Vaikka ei ole koskaan osunut pesäpalloon.

"Kuinka monta löytyy maailmasta
olkapäätä
ja kuinka monta
kyynärpäätä?
Kumpia löytyy maailmasta enemmän:
Niitä joihin nojata
vai niitä joita pelätä?
Uskalla laskea
olkapäät ja kyynärpäät,
omasikin,
kumpia löytyy enemmän?
Kunpa maailmassa kerran
olisi olkapäitäedes yksi enemmän
kuin kyynärpäitä!
Sitä toivo on,
se horjuen pystyssä pysyvä,
että
silloin tällöin saa nähdä
kuinka kyynärpäästä
äkkiä kuoriutuu olkapää"( T.Taberman )

Ihan hossaa !

Minä istun paikallisjunassa miehen vieressä ja vatsanpohjassa kipristelee niinkuin ennen ruotsin kokeita kouluaikana. Olemme matkalla Reeperbahnille, kirjavaan kaikenlaisen rakkauden juhlaan, Schlagermoveen. Jo paikallisjunassa tietää tyhmempikin, että nyt on isot pilleet tulossa. Koko vaunu on täynnä värikkäästi pukeutunutta ja kovaäänistä sakkia. Kauniita tyttöjä hippimekoissaan ja poikia värikkäissä peruukeissa. Kaikki skoolaa ja hurraa ja huutaa saksalaiseen tapaan äänekkäästi ja vuolaasti. Mitä mietin, että olikonhan vuokraemäntä sittenkin oikeassa, kun teki kädellään paljonpuhuvan eleen päänsä ympärille, kun kuuli meidän olevan lähdössä moiseen kansanjuhlaan. 

Päärautatieasemalta poimimme omaan kulkueeseemme mukaan ystävät Ylöjärveltä. Mies-parka. Liikenteessä neljän pälpättävän täti-ihmisen kanssa. Eikä suostu ostamaan peruukkia, aurinkolaseja eikä edes vähimmäisvaatimusta eli värikästä lei-kaulanauhaa. Me muut sonnustaudumme pikkuputiikissaa  tilanteen vaatimalla tavalla. Tosin kokeneet schlagermovelaiset ovat suunnitelleet asujaan ilmisesti jo kuukausia. Monet porukat ovat pukeutuneet samalla teemalla – hippejä, cowboyta, Abbaa, leveitä lahkeita, kimallusta, sydänaurinkolaseja ja ennen kaikkea VÄREJÄ. 

 

Pölyhuiskun oikea käyttötapa.

Minun leveälierinen pinkki Marimekkolierihattuni sanoo yhteistyö irti ja joutuu reppuun. Onneksi löydän ihanat jättisuuret aurinkolasit. Jotain hupatusta sentää, jotta tuntisin kuuluvani tuohon 350 000 ihmisen saksalaiseen  rakkausmassaan.

Vyörymme Reeperbahnia eteenpäin kirjavassa joukossa. Ihmiset ovat iloisia, riehakkaita ja universaalissa rakkauden tilassa. Tämä on saksalaisen schlagerin, mutta ennen kaikkea kaikenvärisen ja kaikenlaisen rakkauden juhla. Sateenkaari. Leben und leben lassen. Tänne pitäisi persujen ja päiviräsästen tehdä retki. Minua naurattaa, kun kuvittelen Timo Soinia peruukissa ja mekossa heilumassa saksalaisten seassa huutamassa: HOSSA !  eli jippii. Ei taitaisi irrota.

Ikä ei ole este !

 Suunnitelmamme on kulkea tuossa rakkauskulkueessa noin kolmen kilometrin mittainen matka,. Mutta kun kulkue rekkoineen  ( 45 kappaletta )lähtee liikkeelle, on tunnelma hellesäässä liian tiivis. Jäämme puiston varjoon, happea, ihanaa. Rekat ovat täynnä schlagerjuhlijoita ja jokainen soittaa täysillä schlagerklassikoita. Onneksi olen opetellut kulttischlager Wahnsinnin ensimmäisen säkeistön ja kertosäkeen ja pääsen vedättään kunnolla- HÖLLE; HÖLLE; HÖLLE !  Ihanaa. Hyrisyttää. On hauskaa. Joku kumma tässä jutussa vetoaa minuun, vaikka en ole koskaan ollut metelin ja/tai massojen ystävä. 

Kaunis poika koristaa yhtä rekkaa.

 Neljäsataa bajamajaa. Roskaa.  Ambulansseja ja ensiapuasemia.Tölkkien kerääjät tienaavat hyvin. Näen yhden nuoren naisen oksentavan. Muutama juhlija  nukkuu jo penkeillä, kun lähdemme kotia kohti. Bileet kyllä jatkuisivat vielä monta tuntia, mutta aamulla on aikainen herätys maaseutukierrokselle. Ja ehkä se on onni, sillä emme ehdi nähdä mitään erityisen negatiivista. Paluujuna on täynnä iloisia juhlijoita, mutta en enää innostu hoilamaan heidän kanssaan. 

Seuraava aamuna netti kertoo, että ensiapua on tarvinnut 513 ihmistä. Poliisi on puuttunut 26 rikkomukseen. Heillä on kuulema ollut varsin helppo yö. Kaikenlaiset onnettomuudet ovat siis jääneet promilleen. Ei huono. Aamukahvilla kerron miehelle, että haluan ensi vuonna uudelleen. Ja rekkaan. Ja hienot vaatteet. ja kaikki muutkin herkut. Miehelle kuulema riiti yksi kerta.Ei koskaan enää. Mutta minulla on vuosi aikaa houkutella ystäviä ja opetella lisää saksalaisia schlagereitä. HOSSA !

Värikästä juhlakansaa.