Kevät
on täällä menossa pitkillä loikilla kohti kesää, vaikka myrsky Eberhard sotkeutuikin
sen pitkiin koipiin ja katkaisi etenemisen hetkeksi. Lumikellot ja krookukset
kukkivat taas täyttä väriä ja narsissit
ovat aukaisseet keltaiset kukkaovensa. Kevät voittaa talven, rakkaus vihan, hyvyys pahuuden.Elämän lait. Isohaarahaukat ovat saapuneet. Iltahämärissä
taivaalla lentää satojen pitkäkoipien kurkiparvia. Ne ovat menossa Suomeen ja
silloin minun sieluni tuntee jäätävää kotikevätikävää. Ja niin minä ihmettelen tätä kovin hidasta
kiinnittymistäni tähän saksalaisuuteen. Ovatko juureni jo liian vanhat ja haprakkaat tunkeutuakseen
tukevasti uuteen maaperään ? Sitä ja
ihmisen omaa vastuuta integroitumisessa uuteen paikkaan tai maahan olen kevään
tuloa seuratessa mietiskellyt.
 |
| Vetyr-vanhus on päässyt jo kiinni kevääseen. |
Kolmikymppisenä
siirsin elämäni Savosta Ylöjärvelle, josta en tuntenut ristin sielua. Iso
ikävämöykky mahassa jätin taakseni turvallisen duunin, upeat työkaverit, äidin ja
isän ja rakkaan Koljonvirran tallin heppoineen ja heppahöperöineen. Pelonsekaisin tuntein muistan miettineeni,
löytyykö ystäviä ja kavereita ja alkaako olo jonain päivänä tuntua siltä, että
on kuin kotonaan. No, jostain syystä luikahdin ylöjärveläiseksi todella
nopeasti . Sain maailman parhaan pomon
ja työkaverit, joista kehkeytyi vuosien saatossa edelleenkin kestäviä ystävyyssuhteita. Pitkään luulin, että palaan
jonain päivänä takaisin Savoon, mutta toisin kävi.
Tänne
sopeutumisessa onkin sitten ollut ja on paljon isompia kiviä ja lohkareita.
Meille kaikille ja kaikenlaisille maahanmuuttajille on integroitumisen ehdoissa
yksi asia ylitse muiden. Kieli. Minulle kieli on kaikki kaikessa. En toki ole
asian eteen mitään suuria ponnistuksia tehnytkään ja ehkä siksi juuri tämän
juurtuminen tuntuu niin hitaalta ja takkuiselta. Se pintataso, jolla pystyn
tällä ihmisten kanssa kommunikoimaan ja asioita hoitamaan, on niin vaatimaton,
ettei siinä käydä kovinkaan syvällisiä filosofisia keskusteluja tai leikitellä
kielen sanojen syvemmillä merkityksillä. Enkä voi tästä syyttää ketään muuta
kuin omaa itseäni. Luen suomenkielisiä kirjoja ja katson mieluummin leffoja
originaalikielellä, kuin niitä, joissa dubbauskulttuurin mukaisesti Johnny Depp
ja Meryl Streep puhuvat saksaa. Auts.
Kielen
lisäksi tarvitaan muutakin. Uuteen tilanteeseen ja ihmisjoukkoon sopeutuminen,
olipa se sitten vaikka vain työyhteisö tai harrastusryhmä, ei onnistu, jos vain
odottaa ,että kaikki tulee nenän eteen hopeatarjottimella. Mutta kun on saanut syntymälahjaksi/lastiksi
enemmän tai vähemmän introvertin, pidättyväisen ja erinomaisen varovaisen luonteen, ei putkahtaminen uusiin
olosuhteisiin ole automaattista ja helppoa. Jurottaja. Syrjästä katsoja.
Muukalainen. Ja kaikki roolit ovat ihan tietoisia itse valintoja. Mutta niin
se taitaa olla, että jos ei uskalla paljastaa itsestään mitään ja avata itseään
muiden ihmeteltäväksi, jää ikuiseksi elämän seinäruusuksi eli ja oli sitten missä tahansa.
 |
| Milan |
Jos
putkahdin luontevasti ja nopeasti joukkoon Ylöjärvellä, koska kemiat löytyivät
ihan sattumalta, olen täällä edennyt ehkä iän tuoman hitauspakon mukaan
pienten askelten politiikalla. Mutta alkupolkuja on otettu. Naapuri Rainerin
kanssa yritämme parantaa viikoittain maailmaa, tutkailemme valokuvia ja juomme
teetä. Pieni ”samalla aallolla”-ystävyys on virinnyt erään Susannen kanssa,
jonka kanssa selvittelen saksan kielen mutkaisia polkuja. Olen tunkenut itseni
myös vapaaehtoistyöntekijöiden joukkoon kylämme Second hand shoppiin ja
kaikille yhteiseen puutarhatilkkuun. Olen siis täysin ylittänyt itseni ja
kaikki mukavuusrajani.
”Vähintä
mitä voit tehdä elämällesi, on miettiä, mitä toivot siltä. Ja enintä mitä voit
tehdä, on asua sen toivon sisällä.” ( Barbara Kingsolver )
JK
Päivä tämän kirjoittamisen jälkeen tapahtui jotakin kummallista. Elämä heittää meidät takaisin Pirkanmaalle ja Suomeen. Ehkä
hitaus ja pienet askeleet ovat tulleet jostakin alitajunnasta tai avaruudesta,
joka on jo tiennyt, että näin tulee käymään. Edessä on luopumista ja muuttoa. Taas. No, niitä
kuusi kahdeksan vuoden sisällä on tehnyt ehkä vähän teflonia ja kokemusta. Tulevasta
selvitään ja sielussa on säilytettävä voimana kaikki se, minkä täällä on saanut kokea. Ja eihän sitä koskaan
tiedä….
 |
| Tchuss, Mr Big |
