Ahistusta

Vaikka tietäisin, että maailma tuhoutuu huomenna, istuttaisin tänään omenapuun! (  (Martin Luther ). Niinpä.

Täällä Saksassa kesä on kukkeimmillaan ja lomat Schlesvig- Holsteinissa lomat ovat juuri alkaneet. Minun Saksakesäni on taas päättymässä ja jo huomenna istuskelen Äyskosken rantamaisemissa, lämmitän saunan ja pulahdan Koskilampeen. Hykerryttävää. Ja kavala maailma on taas kaukana.

Siinäpä tiivistelmä

 Kavalasta maailmasta, maailman ja ihmisten pahuudesta ja hulluudesta olen entistä enemmän vakuuttunut. Trump, Venäjä, Brexit, Turkki, Erdogan, Putin, populismi, vihapuheet, rasismi, terrori-iskut  janiinedelleen eikä loppua ei näy. Suomelle ei voi kuin huokaista, ei jaksa enää. Media on täynnä vihapuhetta ja faktoihin pohjautumattomia ”totuuksia”, joilla luodaan ”todellisuuksia”, joissa samanmieliset vihamieliset lisäävät toisilleen vettä myllyyn. Hallitus tukee hiljaisuudellaan äärioikeiston huutelua, jota he itse kutsuvat kritiikiksi.  Minua on alkanut pelottaa. Me sössimme vielä kaiken. Alan olla samaa mieltä kuin filosofi ja onnellisuustutkija Frans Martela. Minä koen vielä sodan.

Täällä astun joka päivä paikallisjunaan monenkymmen eri kansalaisuuden, ihonvärin ja uskonnon kanssa.  Istun kahviloissa , joissa puheenasolina koostuu kymmenien eri kielien puroista. Osallistun konsertteihin, tapahtumiin, mielenosoituksiin. Kävelen ihmisvilinässä keskellä suurkaupungin melskettä,   jossa monikulttuurisuus on vain pieni lisäsävy siitä, että kuulumme samaan rotuun, ihmisrotuun. Rotuun, jolla on vastuu siitä, että  tämä sinivihreä pallomme voisi jatkaa pyörimistään mittaamattomassa maailmankaikkeudessa.
Pelkoa ja vihaa on helppo lietsoa ymmärtämättä, että pelolla ja vihalla ja yleistämällä ja leimaamalla mikään asia ei ratkea. Saksassa muistetaan varsin hyvin, mitä tapahtui, kun yksi ihmisryhmä onnistuttiin leimaamaan syntipukiksi kaikkeen ja määriteltiin ne, joilla on oikeus elää. Nyt demokratiamme tarvitsisi puolustajia enemmän kuin koskaan. 

Mitä minä voin tehdä ? Uskoa ja yrittää olla pelkäämättä. Pelolle ei saa milloinkaan antaa tilaa. Näin kertoi ja opetti isäni, sodankäynyt mies. Isä, kuten monet muutkaan sodan eläneet, ei mielellän puhunut kokemuksistaan. Hän kertoi  vain kahta tarinaa. Toisessa nuoret partioretkimiehet keittivät harakkakeittoa, koska mitään muuta syötävää ei enää ollut. Ja toisessa sotamies Esko pistää tupakaksi partioretkellä ja istuu kannon nokkaan nauttimaan sauhuistaan. Mielijohteesta hän polttaakin sätkästään vain puolet ja jatkaa matkaa kumppaniensa perään.  Hetken päästä kantoon lentää kranaatti. Vain puolikas sätkä antoi  Eskolle jatkoajan ja  minulle  oikeuden ja mahdollisuuden syntyä.

Pieniä ihmeitä.

Kolumnissaan "Rasistien kanssa ei kannata väitellä" Hesarin Yrjö Rautio kirjoitti näin: ”Populismi ja ääriliikkeet eivät tietenkään siitä nujerru, että ne tuomitaan. Vain aineellisen ja henkisen köyhyyden poistaminen vie niiltä kasvualustan. Se on hidas, mutta ainoa kestävä tie.” Niin on. Mutta loppuuko aika ?

Koulut alkavat pian.Tulevan opetussuunnitelman arvopohja luo pohjan sille työlle, jolla minä voin maksaa pienen osan suuresta velastani elämälle:” Perusopetus tukee oppilaan kasvua ihmisyyteen, jota kuvaa pyrkimys totuuteen, hyvyyteen ja kauneuteen sekä oikeudenmukaisuuteen ja rauhaan. Ihmisyyteen kasvussa jännitteet pyrkimysten ja vallitsevan todellisuuden välillä ovat väistämättömiä. Sivistykseen kuuluu taito käsitellä näitä ristiriitoja eettisesti ja myötätuntoisesti sekä rohkeus puolustaa hyvää. Sivistys merkitsee yksilöiden ja yhteisöjen taitoa tehdä ratkaisuja eettisen pohdinnan, toisen asemaan asettumisen ja tietoon perustuvan harkinnan perusteella.”

Rohkeus puolustaa hyvää ! Ollaan rohkeita. Työmaata tuntuu olevan.

”Let us pick up our books and pens, I said. They are our most powerful weapons. One child, one teacher, one book and one pen can change the world ” – Malala Yousafzai

Reissussa jäärääntyy

 

Jasmundin kansallispuiston ( Unescon perintökohde ) Königsstuhl on 117 meriä korkea kalkkikivijyrkänne

Jäärä on kuulema ihminen, vanha mies tai nainen, joka ei muuta mielipiteitään olosuhteiden muuttuessa. Isäni oli ilmiselvä jäärä ja minä pelkään pahoin, että olen isäni tytär tai  vuosien myötä liukumassa samaan suuntaan. Pelottavaa. Semmoista putkahteli mieleen tien päällä, että jäärä, ainakin reissussa ja ainakin osa-aikaisesti. Reissuosa-aikajäärä haluaa tehdä kaiken omalla tavallaan ja mielellään ihan eri tavalla kuin muut. On siinä matkakumppania tuurilla paiskattu. Se haluaa kulkea irti massoista, yksin ja ihan hiljaa, turvana korkeintaan se matkakumppanimurunen. Sen tärkein tehtävä on silittää jäärän olkapäätä, koska tämän kovin herkästi pillahtaa itkuun nähdessään jotain kaunista ja ihanaa ja se nolostuttaa kanssaihmisiä. Tai sitten ottaa kiinni olkapäästä, kun jäärä haluaisi mennä heiluttamaan opettajasormea selfiekeppiensä kanssa heiluville mökämaakareille. 

Sassnizin kuuluisin ranta ja Seebrücke, sesonkikautena on ahdasta.

 Onhan se niin, että jäärän harmiksi kaikki kaunis, mikä on ollut löydettävissä, on jo löytynyt ja valjastettu nykyturisti-ihmisten iloksi. Ja kun turistijäärä tuijottelee ihmesilmin maailman kauneutta niin  samalla se miettii tuota ikuisen kasvun odotusmallia vain todetakseen, että se ei voi olla muuta kuin suurta hullujen hupatusta. Minnekään ei mahdu määräänsä enempää ihmistä ja meneehän siinä jo selfiekepitkin solmuun, jos joutuu iho ihoa vasten seisomaan. 

Prora, natsien unelma massaturistikohteesta, jossa jokainen huone 2,2*4,75, ja merinäköala, rakennuksia 4,,5 km peräkanaa.

"Proradiisi" tänään. Osaa asunnoista remontoidaan loma-asunnoiksi. Osa jäänee seisomaan muistutukseksi ihmisen hulluudesta.

 Jäärä myös ihmettelee, miksi kaikkia asioita pitää olla niin monta laatua. Vaikka kahveja. Jäärä valitsee kuitenkin sen tutun ja turvallisen. Peruskahvin ja pullan, jos vyötärömitta sillä hetkellä antaa periksi. Tai ostaa Valviraa uhmaten pannukakkupalan ja kotitekoisen kahvin sedältä tien vierestä. Ihan omalla vastuulla.

Sylttiin ei voi ajaa omalla autolla, vaan matka taittuu pengerjunalla. Suora yhteys Hampuriin on olemassa.

 Jäärä ihmettelee yhtä aikaa luontoa ja ihmistä. Nämä järjestyksen ihmiset täällä kun tykkäävät olla alasti. Kovin pitkään piti jäärän tuijotella varpaitaan, kun Syltin rannoilla vyöryi vastaan koko joukko nakupellesaksalaisia. Eikä kysessää ollut edes nudistiranta. Sulassa sovussa samassa porukassa osa karvakaulustoppatakkeineen ja osa ihan pelkkine omine karvoineen. Eikä kukaan tullut pidättämään. Jäärä kun ei viranomaispelkoisena uskalla ilman uimapukua  edes mökkilaiturilta pulahtaa. 

 

Rannoille pääsee tietyistä paikoista rantamaksun maksettuaan.

Jäärä on nyt nähnyt Rügenin  ja Syltin ja Tanskan Römön.Paljon kauneutta ja paljon hienoa hiekkaa. Paljon maanteillä vyöryviä jättiläismäisiä Pauschlareise-busseja kyydissä joukko virkeitä ikäihmisiä, jota ehtivät rollaattoreineen joka paikkaan. Heille jäärä hymyilee, sillä he tietävät, että ennen kaikki oli paremmin,tai ainakin melkein. 

 

Tällä rannalla tepastellaan vaatteilla tai ilman. Saksalaiset eivät tietäne/välitä ihosyöpävaarasta.

Sieluunpainuvan helmen jäärä sai muistoksi reissun viimeisestä vierailukohteesta, Logumklosterin kirkosta. Kun jäärä sytytti kynttilät kaikken rakkaiden muistoksi, tirautti itkun ja nosti mietelauselapun itselleen, siinä luki:”You cannot do great things on this Earth, only small things with great love.” ( Mother Theresa ). Siihen on helppo uskoa, osa-päiväjääränkin.

Tanskan Römössä tullaan ratsastamaan rannalle.

 

Römön rannalla ei vielä ollut vilinää.

 

Superviehättävä Logumklosterin luostarikirkko.

 

Joka reissulla yksi hautausmaa....Logumklosterissa kuin puutarha.

Juhannusharritusta

 Joku viisas mies on joskus sanonut, että elämä ilman intohimoja on kuollutta elämää ja toinen viisas mies, että intohimot ovat portteja sieluun. Ensimmäinen on varmaankin täyttä totta, ja jos ei nyt ihan kuollutta niin tylsää ainakin, jos mikään asia maailmassa ei saa sukkia sekaisin ja kipristystä vatsanpohjaan. Tuo porttijuttu onkin sitten vähän vaikeampi asia. Millainen sielu on ihmisellä joka rakastaa Harrikka-merkkisiä moottoripyöriä ? Tai moottoripyöriä yleensä, pärinää ja bensan katkua ja tuulen viuhumista korvissa, kun rautahepo pyyhkii pitkin asfalttia  ? Minä en tiedä, sillä minulla on eläinystävän vaaleanpunainen sielu ja ensimmäinen kokemukseni kaksipyöräisistä moottorikoneista oli sellainen, että ajoin heti ensimmäisen viiden metrin jälkeen suoraan pajupusikkoon ja sain ison kuhmun päähän ja polveen. Serkkupojan mopo ei mennyt rikki, mutta minun ei annettu siihen enää koskea. Sen jälkeen olen tuntenut suurta kunnioitusta ja vähän arkuutta ja pelkoakin moisia vehkeitä kohtaan. Ja nyt minun piti viettää juhannusviikonloppu ihmisten kanssa, joiden intohimo ja suuri rakkauden kohde ovat Harley Davidson-merkkiset mopot. Tai moottorit yleensä. Auts. Juhannus on vietetty AINA Äyskosken rannalla. Lattia on pesty juuriharjalla ja mäntysuovalla ja kontillaan  ja kokko on poltettu rannassa ja sauna ja vasta ja makkara. Minulla oli kuhmu sielussa, mutta hymyilin ja kerroin miehelle, ettei minua mikään vaivaa. Ei mikään, vaikka silmissä pyöri ikäväitku Äyskoskelle. Minä Hampurissa joillakin Harley-päivillä kaikkien moottoripyörärosvojengi-ihmisten kanssa. Mutta kun saan mieheltä lupauksen, että seuraavat kaksikymmentä juhannusta ollaan Äyskoskella, otan Harrikkahaasteen vastaan. Omalla mopomiehellä on selvästi kiltti sielu.

 Sataa. Kaatamalla. Mutta HD-rautahevoset seisovat näyttelyssä Hampurin Möckebergstrassella. Mikään niistä ei lähtisi mukaan alle 50 000 euron ja hurjimpien hinnat kipuavat taivaisiin. Mutta vaikka minä rakastan pehmeäturpaisia oikeita hevosia, joita voi pusutella, myöntää ehdottoman-ei insinöörimäinen sieluni, että jotkut yksilöt ovat upeita taideteoksia, ei pelkästään moottoripyöriä. Niihin on laitettu  omaisuuden lisäksi koko oman sielun intohimo ja estetiikkanäkemys. Ja tiedän, että joku niistä valitaan ihan koiranäytelmien tapaan Best In Show-voittajaksi ja tatuoitu risupartainen omistajaisi halkeaa ylpeydestä ja onnesta ja pillahtaa ehkä onnenitkuun. Niin ylpeinä he seisovat omiensa vieressä ja kumaruvat vähän väliä tarkastamaan, että kaikki on kunnossa. Ja intohimo näyttää ainakin päällepäin niin suurelta, että olen ihan varma, että joku Harrikka saa iltapusun tai ainakin silityksen.

Amerikanjulkimo

Varsinaisella festarialuueella Grossmarktilla on vähintään satatuhatta mopohullua. Osa näistä HD-miehistä viettää takuulla peilin edessä aikaansa  yhtä paljon kuin Lady Gaga ja omat lookit ovat ihan yhtä suunnitelmallisia. Harmaata, partaa, korviksia, isoja koruja, tatuointeja ja nahkaa, paljon nahkaa. Täällä haisee testosteroni. Ja lookkiin ja imagoon kuuluu kävellä samalla tyylillä kuin SOA:n ihana Jax, rennosti ja coolisti jalat levällään. Komeita ovat. Mutta osa joukosta näyttää taas  niin pelottavalta, että sanon miehelle, etten ole koskaan ollut näin rosvonnäköisessä porukassa kaljalla enkä uskalla ottaa yhtään valokuvaa. Suurin osa mopojengistä on selvästi ikähaitarissa 50-70. Myös surinasussut pitävät nahkaa ja minusta on jotenkin liikuttavaa nähdä niin monta erilaista muoria. Täällä ei ole tilaa 80-denierin ruskeille mummosukkahousuille ja teryleenille. Nahkaa ja pitsiä ja allit ja rypyt ja vatsamakkart kannetaan pää pystyssä. Ja saksalaiseen tapaan ollaan aviomiehen kanssa käsi kädessä ja pusutellaan paljon. 

 

HD-päivät huipentuvat sunnuntain paraatiin. Yli kahdeksantuhatta moottoripyörää, joukossa kaikenlaisia merkkejä, mopoja ja mönkijöitäkin, starttaavat pitkässä letkassa kolmenkymmenen kilometrin lenkille. Fiilis on sanoinkuvaamaton. Kaikki muu liikenne on pysäytetty paraatin ajaksi. Viereisen pyörän tarakalla istuu pieni tyttö, joka on päässyt isäpapan kanssa kohokohtapäivään ja vilkuttelemme vähän väliä. Iloitku pyrskähtää pintaan, kun näen edessä olevalla mopotarakalla mintunvihreässä popliinitakissa ainakin 80:n mummoihmisen, joka nauraa vakuuttavan Harrikan takaritsillä suu korvissa. Sen ajaja ei voi olla paha mies ja rosvo. Ja koko Hampuri on meitä vastassa, kun palaamme Elben toiselta puoleta ja ihmset hurraavat ja taputtavat ja näyttävät voitonmerkkejä katujen varrella ja minä olen tänään osa tätä porukkaa ja onnellinen ja haluan heti mennä Harrikkakauppaan ja oppia ajamaan. Haaveita pitää olla.

Millainen on Harrikkaihmisen sielu ? Pyörien perusteella se voi olla pinkki, vaaleasininen, valkoinen, kullattu, musta, sateenkaarenvärinen. Ihan millainen vaan. Turhin sana maailmassa taitaa olla kaikki. Pitää oppia maalaamaaan pienellä pensselillä.

Hampurin Harley Daysille osallistui tänä vuonna yli 400 000 ihmistä.

Mielensä osoittaja

Der erste Maj  eli meidän vappumme on Saksassa  perinteinen mielenosoitusten päivä. Minäkin halusin mieltäni osoittaa tiedostaen, että kadulla on silloin tungosta ja hulinaa ja jos huono tuuri käy, niin vaarallistakin. Mutta minä  halusin olla osana jotain isompaa joukkoa, joka on laillani täysin kyllästynyt tähän maailman menoon. Mutta kaiken alkuun keskiluokkainen ruumis vaatii keskiluokkaisen tukevan lounaan baijerilaisessa ravintolassa ja keskiluokkainen sielu mukillisen hyvää ja kuohuvaa müncheniläistä olutta. Näiden etuoikeuksien jälkeen oli mukava valua hissukseen kohti  Elben rantaa ja siitä Hampurin punavihreään Altonaan ja Sternschanzeen.

Seuraavassa elämässä minä  asun siellä ja rei´itän naamani täyteen metallia ja näytän muutenkin Lisbet Salanderilta ja osaan hakkeroida. Nyt seisoskelin kirpparikoltussani ja punaisessa huivissani keskellä Altonan ydintä .Tässä porukassa  olen ylittänyt selvästi parasta ennen merkintäni jo aika päivää sitten, mutta onneksi  meitä ikäloppuja on mukana muutama muukin. Muut ovat nuoria, tosi nuoria, ihanan nuoria, kadehtittavan nuoria, ihanan varmoja asiastaan, ihanan kiihkeitä, ihanan tosissaan ja ennen kaikkea ihanan totisia ja vihaisia. Niin totisia ja vihaisia, että  olisi tehnyt mieli mennä kutittelemaan, että olisi saanut pienen hymynväreen kasvoille.  Mutta siitä nyt viis, sillä asiahan on oikeasti mitä vakavin. Alan uskoa, että nuorissa on sittenkin tulevaisuus ja kaikille ei ole kasvanut käteen kiinni älykännykkä eikä suurin murhe ole some-imago. Hyvä mustahuppuiset maailmanparantajat !

 Marssin johtoteema on Klasse gegen Klasse, mutta alateemoja on kymmeniä.  Alas rasismi, pois köyhyys, ole vegaani,  älä unohda Ukrainaa, Hampuri on punainen, suvaitsevaisuus, monikulttuurisuus, kukaan ei ole laiton janiinedelleen . Eli persusuomalaisittain sanottuna punavihreää suvakkihapatusta. Tätä kirjoittaessa tiedän, että Iso Äs on rukoillut ja Olli-poika on taas puhunut jossain, että kulttuurillisesti liian monimuotoinen yhteiskunta on heikko ja kestämätön. Vaikka niiku Saksa ( kirjoittajan huomautus ). Ja Ollin mielestä on todistettu, että muun muassa hyvät käytöstavat, suvaitsevuus ja onnellisuus toimivat yhtenäiskulttuurissa, mutta eivät monikulttuurissa. Vaikka niiku Saksassa ( kirjoittajan huomautus ). Näin puhuu Olli, joka elää vittu isän vittu maassa jossa vittu yleisin sana on vittu ja vittu Suomalaiset osaa ja muut on vittu Homoja ja raiskaajia  ja yleinen sivistys taso selviää nopealla some surffffailulla . Minä voisin aloittaa kansalaiskeräyksem, jotta Nivalan lahja Suomelle saataisiin sivistymään ja laajentamaan tajuntaansa vaikkapa vapaaehtoistöissä Karoviertellissä ja Refugees welcome !

Olimme bodikaardini kanssa  sopineet, että en tieten tahtoen hankkidu pahimpaan tungokseen. Kamerani ei herätä kanssamielenosoittajissa positiivisia ajatuksia. Osa huutaa ihan avoimesti kuvauskieltoa ja osalla kasvot on osittain peitetty. Siirryn lähemmäksi Presse-kylttistä joukkoa, jotta voin kuitenkin olla ”ytimessä” luontevasti kamerani kanssa. Fiilis ja meteli nousevat ja  joukkovoiman mahti alkaa mehustua. Mutta kun paikalle marssivat Saksan poliisivoimat, ratsupoliisit, vesitykit ja panssarivaunu, alkaa suomitätiä ujostuttaa ja siirryn ihan sovinnolla syrjemmmälle. Valkokypäräinen rivistö on kohtuullisen pelottava ja vakuuttava näky. Poliisia vihataan näissä tilaisuuksissa avoimesti.Ganz Hamburg hasst die polizei kyltit heiluvat ja huudot kaikuvat.

Marssin loppujen lopuksi löysässä porukassa jälkijoukossa. Kaikki sujuu alkuun ihan rauhallisesti ja iskulauseet kaikuvat. Solidarität ! Kyllä minä niin mieltäni osoitin !Sitten lentävät ensimmäiset böllerit ( kovaa pamahtavat paukut ) ja savupommit ja poliisi ajaa vesitykit kadulle. Taakse muodostuu poliisimuuri ja paikalle ajaa toistakymmentä poliisiautoa lisää. Ilmassa pörrää helikopteri..... motissa ollaan eikä yhteenoton tullessa kukaan poliiseista voi tietää, että olen ihan pieni ja kiltti erityistäti pieneltä Ylöjärven-kylältä. Onneksi ei tarvitse pelosta pissata housuun, kun siunattu oikea vessahätä pelastaa kaiken. On ihan pakko peruuttaa takavasemmalle tulosuuntaan ja mellakkapoliisit tekevät rivistöönsä aukon, josta livahdan salamaa nopeammin ulos. Kiitos aiheenvaihdunta, kiitos müncheniläinen olut ! Jäin varmaan paitsi jostain, mutta uskon lempifilosofiini N. Puhiin: Parasta ei ole hunaja, vaan hetki ennen hunajaa. Niin se on.

JK

Mellakka oli yltynyt myöhemmin väkivaltaiseksi ja parikymmentä ihmistä pidätettiin. Vesitykit otettiin käyttöön.  Paikalla oli 1650 poliisia ja parituhatta mielenosoittajaa.