Ahistusta

Vaikka tietäisin, että maailma tuhoutuu huomenna, istuttaisin tänään omenapuun! (  (Martin Luther ). Niinpä.

Täällä Saksassa kesä on kukkeimmillaan ja lomat Schlesvig- Holsteinissa lomat ovat juuri alkaneet. Minun Saksakesäni on taas päättymässä ja jo huomenna istuskelen Äyskosken rantamaisemissa, lämmitän saunan ja pulahdan Koskilampeen. Hykerryttävää. Ja kavala maailma on taas kaukana.

Siinäpä tiivistelmä

 Kavalasta maailmasta, maailman ja ihmisten pahuudesta ja hulluudesta olen entistä enemmän vakuuttunut. Trump, Venäjä, Brexit, Turkki, Erdogan, Putin, populismi, vihapuheet, rasismi, terrori-iskut  janiinedelleen eikä loppua ei näy. Suomelle ei voi kuin huokaista, ei jaksa enää. Media on täynnä vihapuhetta ja faktoihin pohjautumattomia ”totuuksia”, joilla luodaan ”todellisuuksia”, joissa samanmieliset vihamieliset lisäävät toisilleen vettä myllyyn. Hallitus tukee hiljaisuudellaan äärioikeiston huutelua, jota he itse kutsuvat kritiikiksi.  Minua on alkanut pelottaa. Me sössimme vielä kaiken. Alan olla samaa mieltä kuin filosofi ja onnellisuustutkija Frans Martela. Minä koen vielä sodan.

Täällä astun joka päivä paikallisjunaan monenkymmen eri kansalaisuuden, ihonvärin ja uskonnon kanssa.  Istun kahviloissa , joissa puheenasolina koostuu kymmenien eri kielien puroista. Osallistun konsertteihin, tapahtumiin, mielenosoituksiin. Kävelen ihmisvilinässä keskellä suurkaupungin melskettä,   jossa monikulttuurisuus on vain pieni lisäsävy siitä, että kuulumme samaan rotuun, ihmisrotuun. Rotuun, jolla on vastuu siitä, että  tämä sinivihreä pallomme voisi jatkaa pyörimistään mittaamattomassa maailmankaikkeudessa.
Pelkoa ja vihaa on helppo lietsoa ymmärtämättä, että pelolla ja vihalla ja yleistämällä ja leimaamalla mikään asia ei ratkea. Saksassa muistetaan varsin hyvin, mitä tapahtui, kun yksi ihmisryhmä onnistuttiin leimaamaan syntipukiksi kaikkeen ja määriteltiin ne, joilla on oikeus elää. Nyt demokratiamme tarvitsisi puolustajia enemmän kuin koskaan. 

Mitä minä voin tehdä ? Uskoa ja yrittää olla pelkäämättä. Pelolle ei saa milloinkaan antaa tilaa. Näin kertoi ja opetti isäni, sodankäynyt mies. Isä, kuten monet muutkaan sodan eläneet, ei mielellän puhunut kokemuksistaan. Hän kertoi  vain kahta tarinaa. Toisessa nuoret partioretkimiehet keittivät harakkakeittoa, koska mitään muuta syötävää ei enää ollut. Ja toisessa sotamies Esko pistää tupakaksi partioretkellä ja istuu kannon nokkaan nauttimaan sauhuistaan. Mielijohteesta hän polttaakin sätkästään vain puolet ja jatkaa matkaa kumppaniensa perään.  Hetken päästä kantoon lentää kranaatti. Vain puolikas sätkä antoi  Eskolle jatkoajan ja  minulle  oikeuden ja mahdollisuuden syntyä.

Pieniä ihmeitä.

Kolumnissaan "Rasistien kanssa ei kannata väitellä" Hesarin Yrjö Rautio kirjoitti näin: ”Populismi ja ääriliikkeet eivät tietenkään siitä nujerru, että ne tuomitaan. Vain aineellisen ja henkisen köyhyyden poistaminen vie niiltä kasvualustan. Se on hidas, mutta ainoa kestävä tie.” Niin on. Mutta loppuuko aika ?

Koulut alkavat pian.Tulevan opetussuunnitelman arvopohja luo pohjan sille työlle, jolla minä voin maksaa pienen osan suuresta velastani elämälle:” Perusopetus tukee oppilaan kasvua ihmisyyteen, jota kuvaa pyrkimys totuuteen, hyvyyteen ja kauneuteen sekä oikeudenmukaisuuteen ja rauhaan. Ihmisyyteen kasvussa jännitteet pyrkimysten ja vallitsevan todellisuuden välillä ovat väistämättömiä. Sivistykseen kuuluu taito käsitellä näitä ristiriitoja eettisesti ja myötätuntoisesti sekä rohkeus puolustaa hyvää. Sivistys merkitsee yksilöiden ja yhteisöjen taitoa tehdä ratkaisuja eettisen pohdinnan, toisen asemaan asettumisen ja tietoon perustuvan harkinnan perusteella.”

Rohkeus puolustaa hyvää ! Ollaan rohkeita. Työmaata tuntuu olevan.

”Let us pick up our books and pens, I said. They are our most powerful weapons. One child, one teacher, one book and one pen can change the world ” – Malala Yousafzai