Varsalla on hiiren korvat

Ratsastajia Sahlenburgin rannalla.

Olo on kuin varsalla kesälaitumella. Sireenit tuoksuvat jo. Voikukkapellot hehkuttavat keltaista. Vihreän vallankumouksen eri sävyt eivät taistele keskenään, vaan täydentävät toisiaan. Viimeisenä uudet lehtensä esittelivät arvokkaat tammet. Omena- ja kirsikkapuut  hehkuvat niin kauniisti, ettei tiedä, mihin silmänsä laittaisi. Jos maailman vihaisin, pahin ja onnettomin ihminen laitettaisiin viikoksi tuijottelemaan Altes Landin tuhansia ((satoja tuhansia) yhtä aikaa kukassa olevia hedelmäpuita, kääntyisi hänen sielunsa nurin ja hän palaisi sieltä hymy huulillaan ja silmät onnesta ja maailman kauneudesta vettä tiristen. Loputon kukkavaltameri pelkkää valkoista ja vaaleanpunaista pitsiä tarjoiltuna mehevänvihreällä ruohomatolla. Nam.

Villivarsoja nummella..

Samanlaista sielunhoitoa voi saada Pohjanmeren rannalla. Ääretön meri ja tyhjä ranta. Mitättömyyden ja pienuuden tunne. Yllätyksekseni olen oppinut pitämään meren  ja meren rannan pelkistetystä kauneudesta. Näkee kauas. Horisontti alkaa taipua, maapallo on pyöreä. Minä, hiekanjyvästäkin pienempi osa suurta äärettömyyttä. Suuri kiitollisuus siitä, että saan edes lyhyen hetken olla osa sitä. Pelko, että ihminen ennen pitkää onnistuu tuhoamaan tämän kaiken kauneuden. Parasta kaveria meren kanssa minusta ei tule, sillä sen elementtiin sisältyy aina myös arvaamattomuus ja voima, jonka edessä ihminen on täysin avuton. Se kiehtoo, mutta samalla pelottaa. Ymmärrän, miksi meren ja taivaan yhdistelmä on kirvoittanut monen sielusta kauniita säkeitä ja sävelmiä.

Kalastusaluksia Dorumin satamassa.

 Saksalainen sauna jäi sittenkin kokematta eikä turistikylä aiheuttanut yhtään pakene paikalta reaktiolta. Toki bussilastillisille ihmisiä sesonki ei ollut vielä oikea. Harmitusta aiheutti lähinnä hirmuinen kateusaalto, jota välillä tunsin. Pohjanmeren rannan alue on täynnä majapaikkoja, joihin tullaan lomalle oman hevosen ja koirien kanssa. Pferdehof. Sitten sillä hevosella tullaan ihan omille parkkipaikoille, jotka on rakennettu hevoskoppeja varten. Siellä sitten laitetaan ratsu valmiiksi ja sitten ratsastetaan meren rantaan ja meren rannassa ja meren pohjalla. Laskuveden aikaan, tietty. Koirat taas leikkivät biitsillä yhdessä omia kuvioitaan. Olipa taas mykistävää nähdä parinkymmenen toinen toisilleen vieraiden koirien laumat telmimässä yhdessä. Lapset tekivät omia ”älä tule paha kakku, tule hyvä kakku”-juttujaan siinä vieressä. Joku mutkattomuus näitä germaaneja näissä asioissa vaivaa.

Onnellinen meripolskija.

 Matkailu avartaa. Totta. Oma maa mansikka, muu maa mustikka. Mustikka on hyvä marja. Mansikkamaan asukkaana on joutunut muuttamaan monia käsityksiä maailmasta, Saksasta, ihmisistä, elämästä. Haluaisin leikata pois parikymmentä vuotta ikä-nimisestä sarakkeesta. Tehdä vielä jotain rohkeaa, kokeilla siipien kantavuutta, kerätä kokemuksia, taistella hyvien asioiden puolesta, nousta barrikadeille, vaikuttaa, protestoida, pelastaa tai ainakin yrittää pelastaa. Tunnistan itsessäni Liisa-äidin lempeyden ja sydämen ja Esko-isän tahdonvoiman. Äiti ja isä ovat tehneet tämän mustikkareissun kanssani, ihan vieressä joka askeleella. Ja onneksi hyväksyn, että sanko jää aina onneksi vajaaksi, koska siihen ei voi poimia kaikkia maailman mustikoita, vain oman osansa annista.

Hevosvankkureita matkalla Neuwerkin saarelle laskuveden aikaan.

 Vuorotteluvapaa alkaa olla loppumetrejä vaille valmis. Viikon päästä olen laivassa, kohti Suomea ja ennen kaikkea Äyskoskea. Sielunmaisema. Mökkiterassi. Sitä ajatellessa sisälle tulvahtaa lämpö. Tutut joutsenet huutavat Koskilammessa ja kalasääski lekottaa laiskasti kosken yli. Koiruudet nuuskuttelevat nurmikolla ja pellolla kevään tuoksuja. Sauna lämpiää. 

Konik-tamma varsoineen puutarhatöissä.

 Koti jää Saksaan ja työmatkasta tulee pitkä. Kaikki asiat kelluvat takaraivossa, mutta niitä ei tarvitse ottaa vielä esille. Sudeettisavolainen vaikenee pian tai jatkaa muunkaltaisia jorinoita. Mutta niitä en vielä mieti, ehtiihän tuota.

On hiirenkorva puussa,

ja hiirenkorva on

värisevä, kuunteleva,

malttamaton.

Mitä pyytää hiirenkorva ?

Mitä pyytää se voi ?

Oi anna minun saada

aamu, joka soi,

ja suhiseva päivä

ja humiseva yö

ja myrsky, joka kohisee,

ja sade, joka lyö.

Anna minun kasvaa kuunteluun

rikkaassa keinussa suuren puun.

Mittani verran jos kasvaa voin,

mittani verran soin.

( Aale Tynni )