Nyt se sitten lusittu, tokaisee Mies tapaninpäiväaamuna
ja minun tekee mieli tirvasta. Tirvasta sen takia, että olin jo hyvissä ajoin
päättänyt, että tänä jouluna koetan kaikilla minussa olevilla voimilla
irrottautua jouluahdistuksesta, -stressistä, -inhosta. Olin päättänyt, että nyt
jos ei koskaan, mikään negatiivinen tähän juhlaan liittyvä ei pääse minun sieluuni.
Tätä joulua ei lusita. Ja kaikkihan tiivistyy loppujen lopuksi todella lyhyeen
aikaan ( ainakin minun sielussani ),vain yhteen päivään tai hetkeen,
jouluaattoon.
![]() |
| Bääh joululle. |
Minun ”viimeinen joulu”-syndroomani oli siis ilmeisesti
alkanut hellittää. Tuo ikävä tauti oli pitänyt minua otteessaan parikymmentä
vuotta. Tuohon tautiin siis kuuluu joulun aikana täyttää mielensä pohtimalla,
onkohan tämä nyt sitten sen äidin/isän/koiran/jonkun viimeinen joulu. Siinä se
sitten joulumieli onkin lakaistu maton alle villakoirien sekaan ja kaipaus ja
ahdistus alkavat hiippailla sisälle.. Mutta nyt kun nuo viimeiset joulut olivat
jo takanapäin ja aika on kullannut kaikki muistot, oli aika laatia ihan uusi
joulukonsepti. Nyt minulla oli kaikki ässät hihassani, sillä kaikki oli uutta. Kaikkea edesauttoi tietysti myös se, ettei
täällä Saksassa joulusta ei ole tehty samankaltaista toiveiden ja odotusten
tynnyriä kuin Suomessa. Ei ole yhtään kummallista tai tavatonta, jos
jouluaattona syödään vain makkaraa ja perunasalaattia ja vietetään normipäivää.
![]() |
| Oli joulupöytä ja kuusi, pitkästä aikaa. |
Senhän on tietty jo tähän ikään mennessä oppinut,
etteivät mitkään sanat, jutut, elämäntapagurujen ohjeet tai muutkaan
lässytykset auta oman tunnetilan vaihtamiseen. Oma korvien väli on omissa käsissä,
ainakin tässä asiassa. Niinpä listasin mielessäni, mitkä ovat ne asiat, joista
minä nautin tapahtumassa nimeltä joulu ja tuovat hyvän mielen. Kummallista
kyllä ykkönen on siivoaminen, mutta ei puuduttavalla viikkosiivoustavalla vaan hammasharjatekniikalla,
joka tarkoittaa sitä, että joka kolo rassataan patterinvälejä myöten. Tsek.
Hyvänä kakkosena on ruoka ja ruokalistan suunnittelu. Ja tänä vuonna perinteisistä
pääsi mukaan vain imelletty perunalaatikkoa eli tuuvinki oikeaoppisesti
hämäläiseen tapaan. Muut sapuskat olivatkin sitten välimerellistä sortimenttia.
Tsek. Punaviini. Sitä oli riittävästi ja hyvää ja pulloja jäi vielä uuteen
omaan joululahjaan eli viinikaappiin. Tsek. Meikäläiseltä se sitten oli varsin
onnistunut konsepti, sillä tirautin vain yhdet itkut, kun sain kännykkään kuvan
Iisalmen hautausmaalta, äidin ja isän, mummon ja ukin haudalta ja lunta oli
ainakin metri ja ikävä pyyhkäisi yli pakkastuulen lailla.
Mutta joulua ei lusittu, se vietettiin ja kaikki
tiivistyi erinomaiseen juhlasyömiseen ja –juomiseen tai pikemminkin hyvistä
juomista nauttimiseen. Jouluähky on koettu ja nyt kai olisi oikeaoppisesti
ruvettava plaanaamaan lupauksia tulevalle vuodelle, jotta ne voi kuvitella
pitävänsä, vaikka tasan tarkkaan heikon luonteensa tuntien tietää niiden
kestävän innostuneen aikansa ja sitten haalistuvan jonnekin takaraivon
nurkille. Pian lehdet ja some ovat pullollaan jos jonkinlaista
lankku-punkku-kyykky-luukku haastetta ja hurraa niille, joita ne inspiroi ja
niille, jotka ne urhoollisesti läpi vievät. Onko sitä sitten vinoon varttunut,
kun aina alkaa tökkiä sellainen, josta pidetään paljon melua ja meteliä.
![]() |
| I`m dreaming of a white Christmas. |
Täällä tuulisella mäellä olen oppinut pitämään
tuulesta. Jos niin ei olisi, olisi lähes joka päivä yhtä valitusta ja pahaa
mieltä. Myös sateesta on leivottava ystävä, pikkuhiljaa. En tiedä onko se
lupaus, yritys ainakin. Ja se taitaa liittyä isompaan yrityskokonaisuuteen,
olla kokonaan läsnä jokaisessa hetkessä. Nauttia hampaiden harjaamisesta,
ajatuksella. Miettiä ja tuntea, mihin panen avaimet. lompakon, kännykän( tästä
Mies varmaan tulee ilahtumaan ).Pysähtyä
katsomaan ikkunalaudalla kasvavaa kukkaa ja puuta ikkunan takana. Pysähtyä,
monta kertaa päivässä. Antaa tuulen puhaltaa, sateen sataa. Olla vaan. Itselle
tosi.
Katson kynnykseltä tielle, mistä olen tullut.
Näen monet jäljet,
monet ikkunat metsän reunassa,
ovet, jotka ovat jääneet auki.
Elämä, viisas ystävä,
kesä, joka väreilee latvojen yllä,
puhuu kaikkien jälkien kieltä.
En mene ovesta, joka on suljettu
ja vailla ripaa.
Sinun matkaasi lähden,
vielä on kaikki näkemättä,
kaikki mikä on jo nähty.
Niilo
Rauhala









