Syssynsyy

Kerttu kaahaa

Ala-Saksissa on kaikki hyvin, tai ainakin kohtalaisesti.  Uskomaton intiaanikesä on joutunut antamaan periksi syksylle, joka kiristää otettaan kirpeydellään joka aamu.  Sumut leijuvat laaksoissa harmaina mattoina ja katoavat sitten päivän mittaan jonnekin sumujen omaan piilopaikkaan. Sateet antavat vielä odottaa itseään. Syksy on minulle vuoden suurin taitekohta. Ehkä se johtuu sisälleni kasvaneesta ”koulu alaa”-kellosta. Jokin on loppunut, jokin alkaa, jokin muuttaa muotoaan. Elämän penaalin kynät teroitetaan ja pannaan uuteen ja hyvään järjestykseen. Repussa pitäisi olla hyvät eväät, jotta jaksaa toiseen tärkeään taitekohtaan, kevääseen.

 

Aamusumua

Kyllähän minä nautin eletystä superkesästä ja ylivenyneestä lämpö-aurinko-aallosta etenkin kun tiedän, että edessä on nopeasti etenevä putki totaaliseen pimeyteen ja synkkyyteen. Mutta ilman tekopyhyyden häivää, se aiheutti myös huolta. Tämän päivän suurin ahdistussana: ilmastonmuutos. Ei viikkoa ilman jonkinmoista uutista asiasta, mutta ehkä meitä on syytä muistuttaa koko ajan. Itse olen jo aikapäivää kadottanut uskoni ihmisrotuun ja sen mahdollisuuksiin pelastaa planeettamme. Kaikkien, niiden yksilöiden kuin valtioiden elämä tuntuu jatkuvan ihan samalla tavalla uhkasta huolimatta. Rahtilaivat kuskaavat krääsää Kiinasta ihmisten loppumattomiin näennäistarpeisiin, lomalentojen määrä kasvaa koko ajan, on ruokahävikkiä, lihankulutusta, autoilua ja niin edelleen ja jopa koiria. 

Jonkin tutkimuksen mukaan koiran hiilijalanjälki on suurempi kuin citymaasturin. Se on helppo kieltää ja jatkaa luetteloa kaikella muulla ilmastoa rasittavalla. Ja niinhän se on, että on helpompaa vaatia muita luopumaan kuin tehdä se itse. Ennen kuin on ihan pakko.  Minä voin luopua ja olen jo luopunutkin monesta, mutta koirista luopuminen tuntuisi tosi surulliselta ja ihan mahdottomalta. Olisin valmis maksamaan noista ekologista haittaveroa, sillä niin paljon puhdasta iloa ne tuovat elämääni. Mutta olen varma, että myös tämä lemmikkieläinasia joudutaan nostamaan pöydälle ilmastokeskustelussa. No, minä olen todennäköisesti jo uusiokäytössä, kun on jo liian myöhäistä ja todelliset katastrofit iskevät. Eikä minun missään vaiheessa tarvitse vastata lapsille tai lapsenlapsille kysymykseen: Mitä sinä teit ? Mutta se ei lohduta minua yhtään.

Naapurin kisumisu

Yuval Noah Harari puhuu kirjassaan ”21 oppituntia maailman tilasta” ilmastonmuutoksesta kauhistuttavana kokeena, jonka lopputulosta ei kukaan tiedä. Kuten IPCC:n raportti kertoo, ihmisellä on korkeintaan noin 12 vuotta aikaa tehdä jotakin tai ihmiskunta kokee tuon kauhistuttavan kokeen lopputuloksen. Mutta miten ilmastonmuutoksen torjuminen voi onnistua maailmassa, jonka talous perustuu jatkuvan kasvun ja yhä lisääntyvän kulutuksen periaatteelle? Ja lisäahdistuksen tuovat maailman napamiehet  ja poliitikot, joiden mielestä koko juttu on huuhaata, hysteeristä höpinää tai viherhumppaa. Hillotolppa-Timo se aina vaan jaksaa yllättää. Minä  taidan kuitenkin uskoa mieluummin  kaikenmaailman dosentteihin kuin poliitikkoihin.  Vaalit ovat tulossa. Joku kommentoija sanoitti hyvin HS:n kommenttiosastossa: ”Ennen odotti tähän aikaan vuodesta joulua. Nyt odottaa vain seuraavia vaaleja, jotta voi taas ensi vuonna keskittyä vain odottamaan joulua. ” 

Kaukana kavalasta

 No, tuo kavala maailma on sekä kaukana että lähellä täällä ihanan ja kiireettömän joutilaisuuden kehdossa, pienessä maalaiskylässä. Taivaallisen harmaa arki pitää huolen siitä, ettei voi pelkästään märehtiä ja murehtia. Ja jokaiseen päivään tai viikkoon mahtuu niin monta pientä auringonhippua. Viikonloppuna pääsin mukaan pieneen juhlaan, jossa vihittiin käyttöön Der Interkulturelle Garten in Hardegsen eli pieni pala puutarhaa, jonka on yhteiskäyttöön lahjoittanut paikallinen vanha pariskunta. Siellä sitten minäkin saan mahdollisuuden puuhastella jotakin yleishyödyllistä hardegsenilaisten ja muiden uudisasukkaiden kanssa.

Uutta on myös se uhkarohkea temppu, että  ylitin  kaikki epämukavuusrajani  ja osallistuin  ensimmäiselle argentiinalaisen tangon kurssille. Melkein jo rakastuin, mutta itseni tuntien tiedän, että innostun aina kovasti uudesta ja mahdollisuudesta oppia jotakin ennen kokematonta. Katsotaan, kuinka kauan tango vie. Mies lähti mukaan, kun nätisti pyysin. Paritanssit eivät ole koskaan olleet minua varten, koska minä haluan aina viedä. Tästä oli hetimiten pakko avautua opettajalle, koska olimme jatkuvasti menossa eri suuntiin. Mutta hän lohdutti sanomalla, että usein vain näyttää siltä, että mies vie, mutta todellinen viejä onkin nainen. Jiihaa ! Elämän yksinkertainen perustotuus toteutuu tangossakin.

Kyllä kelpaa syksyilla siskon tekemissä sukissa.

 Tässä nopean tiedonkulun ja monenlaiset tietotuutin maailmassa tekee monta kertaa mieli panna silmät ja korvat kiinni. Ja siksi on ihan pakko lainata tähän loppuun toista idoliani Hararin lisäksi eli Konsta Pylkkästä: ” Ajatella, että ilma on täynnä vinhasti kiitäviä viestejä, satoipa tai paistoi. Teki melkein mieli väistellä kaikkialla viuhuvia radiouutisia ja kuunnelmia ja esitelmiä. Paljaalla silmällä ei näe luonnossa miten siellä keihäänheittäjät työntelevät kaukana urheilukentän vihreällä niityllä. Eikä isokaan korva ota männikössä kiinni Reutterin tietotoimiston uutisia. Mutta pistäpä antenninkarahka pärekatolle ja painase television nappulaa, niin jo maailman ihmeet leviävät eteesi kuin nuottatytön paska…. Tiedonjyväsiä vilisee ilmassa kuin Nuorttijoella sääskiä. Ne inisee ja kiusaa maapallon valtaherrat uuvuksiin. Ihminen luulee aina tietävänsä. Vaan eihän se tosiasiassa tiedä paljon mittään, häilyväinen pösilö. ” ( Veikko Huovinen , Konsta Pylkkänen etsii kortteeria )