Valivali

Minä en ole kirjabloggari, mutta nyt on pakko avautua. Kun, jo tuhannennen kerran sanottuna, on aikaa, niin sitä lukemisen, ulkoilun haravoinnin, opiskelun, jumppaamisen ja kotitöiden ohella tulee mietittyä paljon kaikenlaista. Koska olen selvästi melankolinen ja surumielinen tyyppi niin usein on sellainen globaali-ahdistus-olo. Murunen yrittää välillä estää minua avaamasta ahdistavia uutisia ja nimittelee minua surkeusmagneetiksi. Mutta minkä sitä luonnolleen voi.

Nyt minä valitan ja suren sitä, että en ole osannut kirjoittaa kirjaa. Tai nimenomaan hienoa kirjaa nimeltä He eivät tiedä mitä tekevät.  Siinä on kaikki aiheet ja asiat, joista olen ikinä halunnut sanoa mitään. Ihan kaikki. Melkein kuusisataa-sivuinen opus ja se piti lukea melkein samoilla silmillä, mutta ei ihan onnistunut. Valtonen on kirjoittanut niin taitavasti ja älykkäästi mieltä painavista tärkeistä asioista etten uskalla/halua/rohkene/tokene/ilkiä  enää mistään niistä ikinä sanoa yhtään sanaa. Mutta en tiedä, minne voisin valittaa, että joku on kaapannut minun pääni ja sydämeni sisällön ja saanut sen ulostettua paperille niin taitavasti. Josko kokeilisi Valviraa, kun niillä näyttää olevan aikaa tutkia ja setviä lörtsyjen syvintä olemusta ja kumittaa Koff-mainoksia ja vielä ihan vilpittömästi uskoa siihen, että noilla on asioihin jotain vaikutusta. Valtonen kritisoi armotta myös Suomea yhden päähenkilön suulla :”Elämä Suomessa oli kuin dementia, jokainen kuukausi tuhosi aivosoluja”. Hih.

Valtosen kirja on myös ihan scifiä ja pelottava kuvaus tulevaisuuden maailmasta  iAm-laitteineen. Tervetuloa uusi, kammottava ja pelottava maailma. Pelottava jo senkin tähden, että jo nyt minä olen ihan riittävästi sähköisen maailman orja. Ja huomaan älykkäästi, että kun käyn Googlen kautta jotain tuotetta netistä etsimässä niin kas - seuraavana päivänä FB-sivuni on mainoksia ihan täynnä. Ja paljon muita pieniä huomioita. Netti tuntee minut ilmeisesti paremmin kuin minä itse. Minua se jotenkin oksettaa ja jos voisin, luopuisin tästä kaikesta. Mutta seli-seli ehkä, mutta nyt täällä kaukana on tämä nettimaailma nopein ja helpoin keino pitää ihmisiin yhteyttä.  Mutta ehkä jossain vaiheessa elämää asun murusen ja koirien kanssa korvessa, jonne ei päivä paista eikä kuu kumota. Savo-Karjala-akselilla. Ehdottomasti.

Ja olenhan minä toivottoman vanhanaikainen ja naivi kun sanon, että olen ihan varma, että joku salaliitto/suurempi voima/ suuri raha tai joku muu mystinen organisaatio säätelee tätä asiaa niin, että meidät kaikki koukutetaan näihin asioihin, jotta emme näkisi niitä oikeita. Tai vaikka näkisimme, meidät aivopestään siihen, ettei niille voi mitään. Niinpä minusta ja minun elämäni jakamisesta on tehty sen ”juttu”.  Selfiekepit olivat Berliinissä ihan pop. Joka paikassa turistit, vanhat ja nuoret, kulkivat naurettavien näköisten keppiensä kanssa  (minä luulin niitä ensin golf-mailoiksi ) ja ottivat kuvia itsestään ja latasivat nettiin. East Side Galleryssä minulta paloi hermo, kun eteläafrikkalainen tyttö ensin suttasi nimikirjoituksensa muurin taidegraffitiin ja sitten piti tietty ottaa kuva itsestä suttauksen kanssa. Tämä täti otti kantaa, mutta kiltisti. Ja lupaan tässä ihan kirjallisesti, että jos minulla on joskus selfiekeppi, niin minut saa toimittaa pakkohoitoon. Tai kiertää kepin kaulani ympärille. Tiukasti.

Valtosen kirja pitäisi laittaa peruskouluun pakkolukemiseksi. Niin kuin Kalevala aikanaan. Välillä sitä voisi opettaja lukea ääneen ja välillä kuunnella äänikirjana porukassa. Sen teemoista löytyisivät ainekset ja tutkimuskohteet ihan kaikkiin oppiaineisiin. Puhumattakaan eettisestä pohtimisesta aiheena vaikkapa eläinkokeet tai psyyken muokkaaminen. Jäätävää ja hyytävää vai miten se markkinapuhe menikään.

Koska olen koirahöperö, rakastuin ihan välittömästi kirjan Samueliin. Hänen elämänsä muuttuu, kun hän näkee vahingossa työpaikassaan koe-eläiminä olevat beaglet.” Että niiden piti olla juuri beagleja, lempeimmät, ystävällisimmät olennot koko maailmassa.” Samuel ei pysty kasvamaan aikuiseksi eli hyväksymään sen, että maailman vaan nyt on sellainen kuin se on.  Hän tekee omat ratkaisunsa tiedostaen, että niillä on oma hintansa. Mutta:

”PAHUUTEEN RIITTÄÄ SE, ETTÄ YKSIKÄÄN HYVÄ IHMINEN EI TEE MITÄÄN ”

Amen.