Ihan pepusta

tämä lähti. Tai jostakin oksettavasta Miss Peppu-kilpailun otsikosta jollakin uutissivustolla. Minä olen jotenkin aina ajatellut, että noin ylipäätään, naisissa on enemmän viisautta kuin miehissä. Tämän totuuden opetti minulle jo aikoinaan eräs viisas nainen eli Reeta-mummo. Pienenä jo ymmärsin, ettei elämä aina hänelle ollut ollut helppoa ja huoletonta. Koskaan hän ei kuitenkaan ketään moittinut, kadehtinut, syytellyt eikä muutenkaan jälkiviisaudella elämöinyt. Katseli vaan elämää ihmisineen lempeillä vaaleansinisillä silmillään, teki kovasti töitä, leipoi maailman parasta pullaa ja risti kätensä joka ilta ja kiitti kuluneesta päivästä. Lujuus ja lempeys samassa kuoressa.

Ei siinä työn touhussa silloin Reeta-mummo tai kukaan mukaan nainen joutanut miettimään, että onko peppu liian iso, pieni, litteä, laiha, lihaksikas, jäätävän hieno tai jotainmuutasellaista. Kun pyykkiä huuhdottiin jääkylmässä avannossa, eivät rakennekynnet olisi kauan kestäneet. Ja rinnat olivat sitä tehtävää varten, jota ne on luotu. Kuppikoolla ei kai ole merkitystä. Naisen elämä oli varmaan täynnä työtä, huolta ja arjen pyöritystä. Hyvä nainen oli ahkera ja työteliäs ja koreus tuli sitten kaupan päälle. Ei muuta.

Omat naismallini Reeta-mummon ja äidin lisäksi, löytyvät tietenkin kirjallisuudesta. Lukutaidon jälkeen kun luin jopa saunassa. Ja ruokapöydässäkin se minulle poikkeusluvalla sallittiin. Anni Polva ja Tiina. Ruby Ferguson ja Laura. Enid Blyton ja Pauli. Anni Swan ja Iris-rukka. Ja myöhemmin monen muun naisen taival on tullut tutuksi kirjojen sivuilla, kuten ihan oikean elämän tiellä. Erilaisia, pitkiä ja lyhyitä, laihoja ja lihavia, äitejä, sinkkuja, lesboja, nuoria, vanhoja. Ei olla ruusuja, mutta kukkia kumminkin.

Kovin erilainen on naisen malli tänä päivänä. Ja sen viisaudesta en ole enää lainkaan varma. Miten nuori nainen voi kasvaa tasapainoiseksi itsensä hyväksyjäksi tässä maailmassa? Jos ainoa kuva naisena olemisesta jää internetin ja television varaan, niin laihat ovat eväät elämän repussa. Riittääkö lähellä olevien norminaisten vakuuttelu? Anoreksia-tytöt ovat peruskoulussa jo ihan arkipäivää. Samoin kuin puolialastomina läpi vuoden  push-upeissaan kulkevat silmäripsitöröhuuli-tukiaisenalut. Hui. Vaikea on kasvamisen polku, jos päämäärä on näyttää pornotähdeltä isoäidin keittotaidolla varustettuna. Näin modernin ihannenaisen määritteli eräs mopopoika luokallani vuosia sitten.  Ja pelkään, että se on totta ihan liian monen nuoren tytön/naisen kohdalla. Plastiikkakirurgia kukoistaa ja nyt tarkoitan ihan sitä itteensä kaikkine kammottavine piirteineen. Ongelmahan on jo maailmanlaajuinen, vaikka siitä kovin vähän ihan tosissaan puhutaankin.

Keski-ikä on ihanaa Miten minä enää suojelisin itseäni maailman hullutuksia vastaan, epävarmana, ujona, ylipitkänä ja varsanvartaloisena 15-vuotiaana ? En varmaan mitenkään. Nyt saa luntustella kaiket päivät verkkahousuissa ja villasukissa ja tukka suttuisella nutturalla. Ehkä kaiken lähtökohta on se, että osaa rakastaa itseään. Ei liikaa, mutta sillä lailla sopivasti. Ja tuntee itsensä rakastetuksi, riittäväksi ja silloin tällöin ihanaksikin.

"Ikäisekseen hyvin säilynyt
säilynyt
kuin etikkaan hukutettu kurkku

ja miten niin ikäisekseen
mikä se ikä on
vuodet vai verisuonet
virkatodistus mieli vai rypyt

ja hyvin
siis kuinka
ryppyinen mutta aivoiltaan virkku
unohteleva hupakko
mutta elämänmyönteinen

virkku etikkakurkku
hellä höppänä
kurttuinen älypää
onhan sitä monenlaista säilymistä."

Kyllikki Villa

Lippu liehui itsenäisyyspäivänä.