Hajatuksia...niemand ist vollkommen

Puuttomnatorpan Hepsan-Keikka nauttii marraskuusta.

Marraskuu on täällä eloton, kolea ja ankea. Suurin osa lehdistä pitää vielä epätoivoisesti kiinni puistaan. Haravoimista riittää. Aamu alkaa valjeta vasta seitsemän tienoilla ja hämärä laskeutuu neljän maissa. Sysipimeää on jo kuudelta. Täällä Euroopan johtovaltiossa katuvaloja ei suinkaan ole jokaisen tien varressa. Hampurin valot eivät siinnä tänne asti, joten illalla voi ihan pussipimeässä tiirailla tähtitaivasta. Tosin tuntuu, että se on useimmiten pilvessä. Sataa. Tuulee. Meri puhaltaa kosteutta ja koleutta. Suola on muuttunut paakkuiseksi keittiön kaapissa. Pyykki kuivuu kolmessa/neljässä päivässä. Jännitän, millainen talvi mahtaa olla tulossa. Pikkupakkanen olisi luksusta ja lumi jo ekstremeihanaa. Hiihtämisestä ei tarvitse haaveilla, onneksi.  Brrr, nyt on se aika, jolloin voi ihan luvalla nauttia kynttilöistä, viltistä, kirjasta, elokuvista ja telkkarista.

 Paitsi. Saksan televisio nostaa enemmän näppylöitä, kuin virkistää marraskuista mieltä. Kuten kaikki varmaan tietävätkin, joka ainoa ohjelma dubataan saksaksi. Täällä pyörisi koko lailla tuttuja sarjoja, joiden ääressä voisi notkua. Mutta Carrie Bradshaw ei puhu saksaa, paitsi että täällä puhuu. Ja voisin laatia koko joukon kammotuksia eri sarjojen näyttelijöistä, joiden ääni, puhetapa ja siis koko helahoito väännetään täällä ihan mahdottoman naurettavan kuuluiseksi saksalaiseksi puhetavaksi sch-ch-rrr.  Minusta se on loukkaus myös näyttelijän työtä kohtaan. Kuvittelen, että joku työhönsä kyllästynyt dubbaaja istuu kopissaan kahvikuppi kädessään ja nortti huulillaan ja työtehtävänä on klassinen sitaatti ( Likainen Harry ): ”You've got to ask yourself one question: 'Do I feel lucky?' Well, do ya, punk?" Ja sama saksaksi. ”Nun fragst Du Dich, ob heute Dein Glückstag ist? Ist heute dein Glückstag, Punk?" Auts ja oih ja voih. Muutama  klassikko lisää ( Tuulen viemää ): ” Frankly my dear, I don`t give a damm/Offen gesagst, ist mir gleichgültig.” Siihen on vaikea kuvitella Clark Cablen habitusta. ” Casablanca: “Here`s looking at you , Kid / Ich seh´dir in die Augen, Kleinens “ ja Humphrey Bogart, ei matsaa millään. Ja jotenkin vitsikkäin on E. T. : ” E.T. phone home / E. T: nach Hause telefonieren. ” Ei tiedä itkisikö vai nauraisiko. 

Olen pari kertaa yrittänyt katsoa dubattua elokuvaa, mutta minun v-käyräni alkaa nousta välittömästi. Yritin keskustella dubbausteemasta kielenopettajani kanssa, mutta hän ei ymmärtänyt närkästystäni ollenkaan, ehkä pikemminkin hieman loukkaantui. Nuorempi sukupolvi suhtautuu asiaan erilailla ja asiasta keskustellaan mm. netissä. Sieltä luin myös artikkelin, jossa väitettiin, että suomalaiset nuoret puhuvat paremmin englantia, koska elokuvia ei dubata. Taide auttaa. Totta varmaan, ainakin osittain. Huono englannin kielen taito nuorilla/ihmisillä on täällä hirvittävän arka aihe. Dubbaus on täällä ”historiallista” ja ihmiset ovat siihen kasvaneet. Siksi sitä on varmaan vaikea muuttaa. Ehkä ainoa riittävän painava syy olisi jollain lailla sidoksissa kielitaidon yleiseen kehittämiseen. Hampurista löytyy  elokuvateatteri ( ! ), joka esittää elokuvia ilman kielellistä raiskausta. Siihen minä en totu koskaan.

Jos haluaa nauraa baijerilaisella kylähulluille ( heidän puheensa tekstitetään ,koska murteesta ei saa normisaksalainen selvää ), voi valita Bauer sucht  Frau:n eli Maajussille morsian. Voice on Germanyssä on uskomattomia laulajia ja tuomaristossa istuu  suomalainen Samu Haber. Supertalentissa on tismalleen sama amerikkalainen konsepti  tuomarirooleja myöten. Täälläkin miehet ovat ryhtyneet itkemään ja herkistymään julkisesti  nähdessään/kuullessaan/kertoessaan jotain kaunista. Tosin tämä itkupillin rooli tuomaristossa on aina ei-alkuperäissaksalaisella. Echte Männer weinen nicht.

En tiedä, miten kestän ilman Downton Abbey:a. Suomireissulla sen ahmiminen oli nautintoa.  Areenaa ei voi katsoa ulkomailla. Ja ai niin, netti toimii täällä välillä niin huonosti, ettei katsominen välttämättä onnistuisikaan. Ja kuukauden käytössä oleva datamäärä kuluisi muutamalla katselukerralla. On siis tyytyminen uutisiin ( ja niitä piisaa ), luonto- ja koiraohjelmiin ja dokkareihin. Toista maailmasotaa käsitellään viikoittain. Ihan sopivan piristävää marraskuu-tekemistä siis.

Möge die Macht mit Dir sein ! tämän Sandor Remenyikin tekstin myötä. Sen luki valopappi Riitta äidin arkun ääressä.Se puhuttelee, marraskuussakin.

Ensin itket.
Sitten kiroilet.
Sitten rukoilet.
Sitten pingotat
voimasi rippeet viimeisilleen.
Tahdot, taivasta piirittävällä tahdolla!
Ja mahdottomuuden itsepäiseen seinään
hakkaat pääsi verille.
Sitten raukenet.
Ja kun selviät taas, alat kaiken alusta.
Viimeksi äsken tylsäksi jähmettyneenä,
sanoja ja ajatuksia vailla
puhuit itseksesi: yksi lysti, turha kaikki:
synnin, sairauden, surkeuden,
jokapäiväisen kauhean harmauden
vankilasta ei ole mitään, ei mitään pelastusta!

Ja silloin - itsestään - aukeaa taivas
joka ei auennut kirouksista, ei rukouksesta,
jota voima, tahto, epätoivo,
katumus turhaan piirittivät.
Silloin aukeaa itsestään taivas,
ja yksi pieni tähti kävelee sinua vastaan
ja tulee niin lähelle, hymyilee niin kauniisti
että uskot: kouraasihan se putoaa.

Silloin - itsestään - tyyntyy myrsky.
Silloin - itsestään - kaikki hiljenee.
Silloin - itsestään - toivo virkoaa.
Uniesi puiden kaikilla kultaoksilla - noin vain - itsestään - raikkaat hedelmät kypsyvät.

Tämä - itsestään - tämä on Armo."