Hajatuksia, osa II

Lehti puusta variseepi, päivä yötä pakenee.

Pitäisi varmaan ryhtyä uutistenlukulakkoon. Niin harmaata on muutenkin, että mitä sitä harmautta enää huonoilla uutisilla lisäämään. Ajatuksen juoksu kulkee tosi huonosti, jos pää on täynnä negatiivista sumua. Jos ollenkaan. Muumit ne on viisaita elukoita. Syövät mahansa täyteen neulasia ja menevät harmaaksi ajaksi maate. Samoin karhut. Ja heräävät virkeinä kevääseen. Silloin ei haittaa edes talven aikana kertynyt nälkä, kun näkee ensimmäisen perhosen, joka tokkurassa yrittää löytää lämpöä. Ja samalla kiuru virittelee ääntään lumiläiskäisen pellon päällä.

En kai minä sille mitään mahda, että Dubain kuninkaalla on niin paljon rahaa ja se on sen verran paha mies, että on päättänyt ostaa Tansaniasta oman metsästysalueen. Ja Tansania ministerit ovat sen verran ahneita, että myyvät. Itkettää kyllä niitten masaitten puolesta. Kun on ihan paikan päällä nähnyt, miten ne siellä Serengetin tasangolla käveleskelevät vuohilaumoineen. Vuosituhansia. Pitkiä miehiä ovat ja uljasryhtisiä. Siellä Afrikassa se on ihmisen alkukoti, sen Dubain kuninkaankin mutta ei se sitä mieti. Kiire on panna hengiltä norsu tai kirahvi, jotta seisoo paremmin ja tuntisi itsensä mieheksi. Ja sitä samaa ne kiinalaiset ja muutkin Aasian huonosti seisovat miehet haluavat. Raukat luulevat, että paremmin onnistuu, kun syö sarvikuonon kynsiainetta. Sarvikuono-parkoja kun ovat sarvella siunattu. Ja köyhä afrikkalainen haluaa rikkaaksi. Se on se ihmisen suurin synti, rahanhimo. Toinen on huvittelun tarve. Meikäläisen on vaikea kaikkea huvin aihetta ymmärtää, kun on huvinsa tottunut saamaan vaikka laiturilla istuskelusta ja ongenkohon tuijottamisesta. Mutta esimerkiksi se delfiinien lahtaaminen. On kuulema joku kansanperinne. Kahlaavat  delfiiniverta täynnä olevassa lahdenpukamassa  ja sanovat, ettei voi lopettaa, kun niin on tehty aina. Outoja ovat nuo Aasian ihmiset. Mutta monta asiaa on järjen kasvaessa maailmassa lopetettu, niin kuin orjuus. Paitsi, että onhan sitä vielä. Jotta me, joilla tekee rahasta tiukkaa, saadaan se T-paita kaksi euroa halvemmalla.Tai matto. Tai kengät. Kun asiat tapahtuvat riittävän kaukana niin ne väljähtyy. Niin kuin mikä tahansa. Uutisiinkin ne pääsee vasta, kun ne palavat sen tehtaan sisään, jonne joku paksumahainen liikemies on ne ahtanut. Ja saanut rouvansa kaulaan lisää timankeja. 

 

Ilmaista huvia.

Näitä pahuuksiahan voisi luetella sivutolkulla. Ja niitä lukiessa olen tullut siihen tulokseen, että maailma on nyt vähän niin kuin kauan sitten se muinainen  Rooma. Meille tavallisille annetaan sen verran leipää että eletään. Ja sirkushuveja niin paljon, että niissä se aika vierähtää ja muuta ei jouda ajattelemaan. Jennifer Anston on timmissä kunnossa ja Brasiliassa on valittu Miss Peppu ja Viidakon tähtönen läksi ulkomaille ja hylkäsi lapsensa. Ja facebook ja mikä koira oot tai kissa tai satuhahmo tai puu. Näistä hupatuksista voisi tehdä ihan yhtä pitkän luettelon. Hattua minä nostan ihmisille, jotka jaksavat kaikkea tätä vastaan taistella. Myös muualla kuin omassa elämässään. Vaikka omassa kaupungissaan. Ja varsinkin, jos eivät ole unohtaneet, että politiikka on yhteisten asioiden hoitamista. Eikä oman tulevaisuuden uran rakentamista. Niin kuin noilla kokoomuksen pojilla ja tytöillä näyttää olevan tapana. Brysseliin haluavat kaikki. Ja sinne joutavatkin, kun Talvivaarassakin oli kerran mahtavaa..

Jos nyt olisin nuori, niin lähtisin maailmanbarrikadeille. Jos saisi edes jonkun pienen asian aikaiseksi. Vaikka auttamaan sitä porilaista naista, joka yrittää lakkauttaa sen ranskalaisen eläintarhan. Ja kun vielä Porista tulee, niin ei ole toivo mennyt maailman muuttumiseen. Toivo. Kerran kun ajelin Iisalmesta jouluaattona Ylöjärvelle radiossa puhu viisas mies, Turun piispa. Se kerto tarinan pirun ja Jumalan välisestä kaupankäynnistä. Piru onnistui ostamaan Jumalalta koko joukon syntejä, ahneuden, kateuden ja monta muuta. Yhtä syntiä Jumala ei suostunut mistään hinnasta myymään. Se oli toivottomuuden synti. Se oli Jumalan mielestä kaikesta suurin synti. Ja niinhän se taitaa olla.

Toivoa piisaa..ja vauhtia. Kesä 2014.