Nahkahousut paukkuu !

Niinhän se varmaan on, että olen vähän hupakko ja innostun välillä liikaa asioista, uusista varsinkin. Mutta maailma on metka paikka ja elämä niin suuri lahja, että kaiken uuden kokeminen kannatta. Ja sitäpaitsi kaikki, mikä ei tapa, niin vahvistaa. Saksan vuotta varten minulla on lista, mitä kaikkea saksalaisuudessa haluan kokea. Ja tietysti Oktoberfest on kai jotain niin saksalaisuuden ytimessä olevaa, ettei niitä voi missata. Tiedän, että ne ainoat aidot ja oikeat juhlitaankin Münchenissä, mutta tähän hätään en saanut niin pitkää reissua aikaiseksi. Se on ensi vuoden Pflicht eli pakko. Mutta kyllä jotain esimakua sai myös Hampurin Hofbräuhausin pippaloista. Paikan iltapilleisiin liput olivat loppuunmyyty  ja niinpä me jouduimme aloittamaan juhlimisen jo puolen päivän aikaa. Mutta silloin Oktoberfest virallisesti avataan siellä Münchenissäkin ja tasan kello 12. Pormestari iskee tapin oluttynnyristä ja lausuu maagiset sanat:”O`zapft is !"

Ebaysta juhlia varten tilatut lederhodenit olivat niin piukat, että minun piti olla koko viikko 500 päiväkalorin ruokavaliolla ja lisätehosteena päivittäinen  20 kilometrin pyörälenkki. Sanoisin, että sitoutumista. Mutta konsepti toimi ja lauantaiaamuna sain vedettyä pöksyt jalkaani  ilman apujoukkoja. Aivoni harkitsivat asua ehkä hetken, mutta sitten nykäsmäinen sounot voitti. Ei minua täällä kukaan tunne. Pienen pyynnön laitoin kuitenkin yläkertaan siitä, etten törmäisi portaissa vuokraisäntään/- emäntään enkä pihassa yhteenkään naapuriin. Sen verran heikotti. Ja aika orvoksi tunsin itseni pyörä-junamatkalla Hampuriin, sillä yhteenkään muuhun lederhoseniin en törmännyt. Mutta jawohl, sukulaissieluja alkoi tunkea vastaan heti kun pääsimme Esplanadille, jossa baijerilainen oluttupa tai pikemminkin –sali sijaitsee. Olin siskojen ja veljien joukossa. Bavaria ja Grüss Gott !

Ikähaitari oli todella suuri näissä pippaloissa.

 Alunalkuaanhan Oktoberfest  on baijerilaisten olutjuhla ja nämä bileet kestävät sitten yhtäjaksoisesti 16 päivää alkaen syyskuun 15. päivän jälkeisestä lauantaista. Täällä siis osataan juhlia tai ainakin jaksetaan. Tupa olikin melkein tupaten täynnä. Osalla ihmisistä oli virallinen juhla-asu  eli baijerilainen kansallispuku. Naisilla on silloin yllään Dirndl eli valkoinen puffihihainen pusero ja leveähelmainen mekko, jossa on rintoja korostava korsettiosa. Miehillä on kauluspaita ja ne älyttömän hienon näköiset henkselipolvihousut eli ne Lederhosenit. Suurin osa porukkaa oli meitä ei-baijerilaisia, mutta melkein kaikilla kuitenkin jostain festarivaatetta. Minä olin kylläkin paikan ainoa nahkahousuinen nainen, vaikka niitä olikin etukäteen paljon myynnissä myös naisille, jopa Lidlissä ja vaaleanpunaisina !

Weissblau eli sinivalkoinen on Baijerin väri.

 Ja olivathan ne iloiset juhlat. Pitkät pöydät pullollaan iloluonteisia ihmisiä. Nuoria ja vanhoja, lapsia ja aikuisia. Perheitä ja kaveriporukoita. Valtavia ruoka-annoksia ja paljon possua ja makkaraa.  Tuoppien kilisyttelyä pöytäseurueen kanssa. Prost-huutoja. Torvisoittoa ja nahkahousujen paukuttelua. Kovaäänistä laulamista ja heilumista laulamisen tahtiin. Pöydälle kiipeämistä. Tanssimista. Tarjoilijoita, jotka pikku hiprakassakin onnistuivat kantamaan pöytään kymmenen Massia kerrallaan. Tunnelmaa oli ja tahti vaan kiihtyi kunnes….sisään astui Oktoberfestiäkin suurempi saksalaisuuden kuningas. Kuningas Jalkapallo. Sattumalta juhlan avajaispäivänä Hampurissa oli Jalkapallo-ottelu FC Bayern-München vastaan FC Hamburger SV. Koko maailma pysähtyi. Bändi lopetti soittamisen. Ihmiset laskeutuivat istumaan penkeille. Laulu vaikeni. Kaikki jähmettyivät screenien eteen. Ja me lähdimme kotiin.

PS. Poistuimme paikalta 16.50. Näin yhden humalaisen ja se ei ollut kumpikaan meistä. Varmaan saksalaisetkin osaavat räyhätä, mutta näissä juhlissa ei tarjoiltu itku-tai tappeluviinaa. Ei ainakaan ennen viittä.

Mass eli litra 6.3 prosenttista riitti.