Mitä on kotini takana-metsää, metsää...

 

Herra Entti.

 Melkein joka aamupäivä avaan Klövensteenin metsän vihreän portin ja astun sisään. Ensi alkuun kuljin siellä jalan ja yritin tulla tutuksi teiden ja polkujen kanssa. Nyt olen paljon rohkeampi ja minulla on siellä jo monta ystävää. Tiedän, minne ne minua kuljettavat, kun istun näppärän pikkuponini satulassa. Joskus mieleni tekisi ihan oikeasti laittaa narut kiinni pyörän tankoon ja kuvitella ratsastavani. Ihan niin kuin pienenä, kun poljin Kuoppakankaan polkuja. Kävellessäni tai hölkätessäni voin taas ratsastaa ”ilmahevosilla”. Mielikuvitushevosia minulla oli aikanaan tallillinen ja rakkaimmat niistä olivat Musta Kostaja ja Sumu. Klövensteenin taikametsä on tuonut ne kaikki takaisin.

Aamun valoa.

Metsä on parhaimmillaan aamulla, kun sen vihreä katto ei avaa luukkujaan kokonaan auki valonsäteille. Valo koristaa ainoastaan puiden latvuksia ja alemmat oksat kiikkuvat vielä lempeässä hämyssä. Linnuilla on menossa aamupäivän kilpalaulanta ja tikat nakuttelevat ikivanhoja puita. Viereisten peltojen hiirihaukat huutelevat pii-uuitaan valmistautuessaan aamusaalistukseen. Yhtään oravaa en ole onnistunut näkemään, vaikka tämän metsän luulisi olevan kaikkien Tikujen ja Takujen paratiisi. Puiden ja pensaiden lajimäärää en edes uskalla arvata. On tuttuja koivuja, vaahteroita, pihlajia, mäntyjä ja kuusia. Mutta Klövensteenissä lajikirjon voi moninkertaistaa ja lehtipuut ovat selvästi valtalaji.

Näitä polkuja kelpaisi ratsastella.

Liikkujia aamuisin ei ole vielä paljon. Mutta yli viidensadan hehtaarin kokoiselle alueelle(vain metsien osuus, pellot ym. mkaan lukien alue lienee10*10km) mahtuvat kaikki sulassa sovussa ja tungosta ei synny. Joka päivä kohtaan koiraulkoiluttajia, ratsastajia (heitä katselen kadehtien), pieniä luontokoululaisia, pyöräilijöitä ja olenpa törmännyt muutamaan Nordic Walkingin harrastajaankin.  Suurin osa Klövensteenin ystävistä tervehtii toisiaan kohdatessaan: Hallo ! Välillä ihmiset istuskelevat penkeillä, osaa lukee kirjoja ja osa vain tuijottelee vihreään lempeyteen ja antaa tammien, pyökkien ja lehmusten hoitaa itseään. Saksalaiset liikkuvat mielellään ryhmissä. Kaltaisiani erakoita kohtaan harvoin. Eläkeläisryhmillä on usein eväitä mukanaan ja iloinen sorina kuuluu kauas, kun mummot ja papat levittävät punaruutuisia liinojaan ja eväitään nurmikkoalueille. Siinä he sitten istuvat rauhassa pitkän aikaa, syövät sämpylöitä, juovat lasillisen viiniä ja nauttivat elämästä. Roskia ei teiden ja polkujen varsilla näy, roskalaatikoita kylläkin.

Terhoja puusa, maassa ja päässä.

Klövensteen on suurin Hampurin alueella oleva luonnonsuojelualue tai metsäalue. Se pitää sisällään myös laajat aidatut alueet tai tarhat villisioille ja kauriille. Mahtuupa metsikköön muutama lasten leikkikenttä ja kuntopolku välineineen. Mitäpä puuttuu ? Kun ylistin Klövensteeniä fb:ssä ensimmäisen kerran, kommentoi Saksassa asuva siskonpoikani saksalaisten metsärakkautta näin: saksalainen ei mene metsään, ellei sinne ole tietä ja siellä ole Kneipea (ravintola/oluttupa). Ja onhan se tai itse asiassa kaksikin, Pony-Waldschänk ja Kleine Waldschänk. Minä en pane ollenkaan pahakseni tätä saksalaista tapaa. Molemmissa ratsastajat voivat kiinnittää hevosensa ravintolan edessä olevaan puomiin virkistäytymisen ajaksi. Hevosenkakkaroilla ruokaravintolan vieressä ei siis ole terveydellistä haittaa. Koirat ovat luonnollisesti tervetulleita.

Viherterapiaa.

Klövensteen on taikametsä. Kun katsoo oikein tarkasti, siellä voi nähdä kaikki salaperäisimmät metsän asukkaat. Ja olen ihan varma, että hobitit Frodo, Bilbo ja kumppanit olisivat viihtyneet täällä. Tai Kontu onkin oikeasti täällä. Enttien hmhmhm-huminaa kuunnellessa maailma on kaunis ja hyvä ja olen sovussa itseni ja maailman kanssa.

Kun kevät saa pyökin lehtimään ja virtaa mahla sen,

kun virralla valo kimmeltää ja tuuli on luoteinen,

kun askel on kevyt ja hengitys; sää vuorilla viileää

palaa luokseni, palaa luokseni, sano: kaunis on maani tää.

Kevät saa niityille, kedoille, ja vilja jo orastaa,

kun yrttitarhojen kukinnot ovat lunta hohtavaa,

kun sade ja aurinko ylle maan sulotuoksua levittää,

minä tänne jään, en lähde pois, sillä kaunis on maani tää.

( Taru sormusten herrasta, J. R. R. Tolkien )