Tie vaan jatkuu...

Jolly Jumper eli mopo kotiutui  viime viikolla Saksaan ja niinpä sitten viikonloppuna reviirini vähän laajeni polkupyöräiltävien matkojen ulkopuolelle.  Mikäpä siinä oli istuessa rautaheposen kyydissä pienillä, mutta asfaltoiduilla kyläteillä  tuulen viuhuessa korvissa. Olin jo toki aiemmin ”avartunut” näkemään, että Saksa on muutakin kuin likainen, tupruttavia teollisuuspiippuja täynnä oleva musta ja nokinen osa Eurooppaa ja jonka asukasparat  hinkuavat lomalle Suomeen, jotta edes kerran elämässään näkisivät palan sinistä taivasta, puhdasta luontoa ja metsää. Niinpä. 

Kun pienenä ajelimme perheen kanssa Iisalmesta mökille Tervoon, laskin aina automatkan aikana montako hevosta näin. Lehmistäkin yritin pitää tilastoa, mutta niitä oli niin paljon, että  sormet eivät riittäneet. Eikä ne riittäneet hevosten, lehmien, lampaiden, ankkojen jne. laskemiseen täällä  Saksanmaallakaan.

 Ilmeisen maatalousvoittoinen Pohjois-Saksa on viljavaa ja vehreää. Metsiköt kumpuilevat ikään kuin suunnitellusti  laidunten ja peltojen lomitse. Kaunista. Maalauksellista. Suorastaan lumoavaa. Erilaisten puulajien kirjo on  laaaajaaaaa ja ne täytyy jossain vaiheessa opetella tunnistamaan. Matkan aikana tuli monta kertaa nenään tuttu tuoksu, ihan ”seitte”. Ja sitten luksus: kahvitauon tarpeeseen ei tarvitse miettiä, ettäkö ABCeelle vai ABCeelle, vaan yleensä pienestäkin kyläsestä löytyy oma kahvila ja tuoreet itse tehdyt leipomukset. Miksi se ei toimi meillä Suomessa ? Paitsi Tervossa !

Ihan maalla.

Lauantaina Jolly kiikutti meidät Hohenlockstediin , koska  ajomatkalla vaan täytyy olla joku päätepysäkki. Hohenlockstedt on Lapuan ystävyyskunta. Minkäs muunkaan, sillä paikan historia nivoutuu yhteen Suomen jääkäriliikkeen historian kanssa. Lager Lockstederissä alettiin 1915 kouluttaa jääkäreitä naamionimellä ”Pfadfinder” eli partionjohtaja. Mutta se siitä historiasta ja KVG  ( hymiö ) Sunnuntaina ajelimme Elben rantaa Kollmariin ja Gluckstadtiin.  Elben rantaa kulkeva polkupyöräreitti, vaikka vaeltamallakin,alkoi tuntua entistä kiinnostavammalta haasteelta, sillä niin kauniilta rantavalli lampaineen  näytti.

 

Tie vain jatkuu jatkumistaan
ovelta mistä alkavan sen näin.
Nyt se on kaukana edessäpäin,
jos voin, sitä joudun seuraamaan
jaloin innokkain vaeltaen
kunnes se taas tien suuremman kohtaa
paikassa johon moni polku johtaa.
Mihin sitten? Tiedä en.

( Bilbo Repuli, Taru sormusten herrasta )