Pelti kiinni

Puuvanhus Liesjärvellä

Vakavilla asioilla ei saa leikkiä. Mutta leikki on tästä todella kaukana ja asia on kuolemanvakava. On kyse elämästä ja kuolemasta tai tarkennettuna elämästä elämisenarvoisesti ja arvokkaasta kuolemisesta. Tämä viikko on purskauttanut esiin Suomen vanhustenhoidon mätäpaiseet. Suomen häpeänpilkun, jossa elämisenarvoinen elämä ja arvokas kuolema on vaihdettu loputtoman ahneiden kermakuorijoiden tyytyväisyyteen. Ei tarvitse olla talouspolitiikan guru ymmärtääkseen faktan: osakeyhtiöiden toiminnan tarkoitus on tuottaa voittoa osakkeenomistajille. Yksinkertaista.

Suomen talvinautintoa

Niin, meille vanheneville ihmisroskille on tehty täysin selväksi se, että olemme taloudellinen riesa  ja meitä on ja tulee olemaan paljon. Mutta vitsi onkin siinä, että olemme samalla erittäin tuottava joukko terveyspalvelubisneksessä, jota tässä Suomeen luodussa yksityistämiskiimassa ajetaan kuin käärmettä pulloon veroja kiertävien pääomasijoittajien hoidettavaksi. Heitä ei todellakaan kiinnosta, onko minulla märät vaipat kaksi vai kaksikymmentä tuntia. Näiden laitosten karu arki on avattu ja nostettu pöydällä. Skeptisimmät uskovat kauhutarinoiden olevan vasta jäävuoren huippu. Ei ihme, että vanheneminen alkaa tuntua pahalta taudilta, jota ei voi välttää ja johon ei ole parantavaa lääkettä.

Sessut nauttii

Lempitoimittajani Kuuselan Matti kirjoitti lokakuisessa kolumnissaan: ”Vietän vanhuuteni mieluummin kuivattuna turskana Alaskassa kuin säälittävänä ihmisjätteenä Attendossa”. Tätä nämä yksityistämiskiimaiset miljonääripäättäjät eivät ole tulleet ajatelleeksi. Meillä vanhenevilla ihmisroskilla  voi olla mielessä, pienenä tai isona ajatuksen poikasena se, että mikä tahansa vaihtoehto on parempi. Parempi kuin se, että lojut vaipoissa vuoteessa paikassa, jonka arvot ( lämminhenkisyys, luotettavuus, avoimuus, asiakaskeskeisyys, tuloksellisuus kuten Esperia Carella) ovat pelkkää paperilumetta  ja toimintaa ohjaa vain ja ainoastaan se paine, että pitää tuottaa voittoa osakkeenomistajien pohjattomiin taskuihin. Mutta minä en ainakaan  halua tuottaa yhtään euroa Marja Aarnio-Isohannin kaltaisten kermaperseiden pussiin.

Aamulla Lichtenbornissa

Kunnioitan ja rakastan elämää. Olen kiitollinen joka ikisestä päivästä, harmaista arkipäivistä, tihkusateesta, koirakarvoista ja silmien ympärillä syvenevistä rypyistä. Mutta nyt ymmärrän, miksi Friedrich Nietzsche on kirjoittanut näin : ”Itsemurhan ajatus on vahva lohdutus: sen avulla pääsee ihminen yli monen huonon yön.” En leiki tai leikittele tällä asialla enkä halua halventaa heitä, jotka ovat tämän ratkaisun joskus tehneet. Heitä on myös omassa lähipiirissäni. Mutta minua ei ole yllättänyt se, että itseni lisäksi vanhenevassa tuttavapiirissäni keskustellaan ihan luontevasti keinoista päättää päivänsä, sitten joskus sopivan hetken tullen.  Ennen kuin joutuu SINNE. Me olemme ihan tavallisia, järkeviä ja koulutettuja ihmisiä. Osa töissä ja osa jo ansaitulla eläkepäivillä. Ja me olemme kaikki tietoisia myös siitä, että kuolema voi yllättäen tulla huomenna tai ylihuomenna. Emme halveksi tai leiki kuolemalla. Mutta meitä pelottaa ihan perkeleesti.

Suomi 2019. Kaisa ilmoittaa, että hänellä on säästössä niin sanottu Sveitsi-tili. Sinne sitten jonain päivänä.  Eeva ja Merja ovat ryhtyneet keräämään pillereitä. Päivin ykkösvaihtoehto on häkä. Kirsi haluaa hommata insuliinipiikin. Minä ajattelen mökkiä. Lempeää elokuista iltaa. Olen saunonut , juonut oluen ja  istunut kuistilla silmät maisemassa, jota rakastan. Kun pimeys verhoaa pihamaan, hiivin sisälle villasukkineni ja sytytän takkaan tulen. Otan muutaman konjakin ja panen pellin kiinni.

Henkilöiden nimet on muutettu.

Järvi on täynnä lähteetöntä valoa.
Nyt voisi kulkea illan tuolle puolen
ja kadota kuin filmiltä
joka on unohdettu aurinkoon.

Kevyt ja helppo lähtö:
valosta ja aineesta tehdyt hauraat kuvat
himmenevät, ohenevat,
poistuvat takaisin valoon.

Eeva-Liisa Manner