Valoinen arki

 

Valo, vanha herra Romaniasta, tappotarhalta.

Niin se on, että arki on arkea, olipa ihminen sitten missä tahansa ja siitä on löydettävä ne omat kiksinsä, sillä muuten elämä on uuvuttavaa ja ainaista loman, juhlan tai viikonlopun odotusta. Mutta tämä taitaa päteä vain meihin hyvinvointivaltioihmisiin, sillä sanomattakin on selvää, että jos minuuteni olisi sattunut putkahtamaan maailmaan vaikka Irkutskissa tai olisin päättänyt muuttaa eläkeläiseksi Burkina Fasoon, olisi arki ja koko elämäkin muodostunut ihan erilaiseksi.  En varmaankaan ehtisi pohtia, millaista omannäköinen elämä on tai lukea elämänohjegurujen latteuksia siitä, miten ja kuinka ja millainen sen elämän pitäisi olla. Tai kirjoittaa jonniinjoutavia blogeja omaksi ilokseen.

Kylän lehmiä laitumella lenkkipolun varrella.

Nyt arjen suurin muutos on se, ettei kelloa tarvitse enää laittaa soimaan ja mitään aikatauluja ei ole olemassa tai jos niitä laatii, niin se on täysin vapaaehtoista. Se tuntuu taivaalliselta. Mutta siitä huolimatta  päivät vyöryvät ohi kiihtyvällä vauhdilla normaaleissa askareissa. Siivoamista, pyykinpesua, ruuanlaittoa. Tiskaamista. Niin, ja kuivaamista. Sillä saksalaisista keittiöistä puuttuvat kuivauskaapit. Pyyhkeellä kuivaaminen tuo mieleen lapsuuden kodin ja mummon, jonka vierellä seisoin Kangaslammintien keittiössä ja kuivasin. Ja nurisin. Nyt tuo muisto on saanut vähintään hopeareunuksen ja uskon sen ( pakollisen kitkemisen ja marjanpoiminnan ohella )opettaneen minulle, että kaikki ei aina ole kivaa ja elämässä on pakkoa. Ja arkiset asiat voivat olla kauniita, kuten pyyhkeet ennen kuivauskaappiaikaa. Pellavaa, valkeaa ja nimikoinnit kauniisti kirjailtuna pyyhkeen reunaan.

Kerttu tutkii.

Pieniä muutoksia arkeen on saanut aikaan myös se, että yritän hieroa sopua maapallon kanssa, omalta osaltani. Saksassa kaikki vaihtoehtoelämäntavat ja bio-vegaanimaailma ovat arkipäivää. Ja ruoka ON halvempaa kuin Suomessa.  Voin usein valita käytänkö kriteerinä lähiruokaa vai Saksaa vai Eurooppaa ja myös kuinka luomuluomua tai biodynaamista haluan. Eihän minusta enää ituhippiä saa, mutta elän enemmän sovussa myös itseni kanssa, jos en ole mukana ihan etunenässä maapallon kuorman kasvattamisessa, vaikka tuskin pahimmasta päästä olen koskaan ollutkaan. Perusruoka tulee kotiin Grüne Bote- systeemin kautta kerran viikossa ja säästyn parilta kauppareissulta. Toki kylämme pienehkössä lähikaupassa on ihan mukava tiirailla erilaisia valikoimia ja miettiä, mitä uskaltaisi kokeilla. Lihansyönnin olen hylännyt lähes tyystin, vaikka täällä ei tarvitse olla mukana tehotuotantoeläinrääkkäyksessä. Toivon, että tutustun riittävän hyvin kylämme lempeäsilmäiseen teurastajaan, jotta pääsen mukaan jonkun eläimen loppuhetkille ja jos sitä en kestä, olen päättänyt unohtaa lihanhimon kokonaan. Viinihimosta en haluakaan päästä irti. Täällä se on vaan pidettävä aisoissa, sillä kuten kaikki tiedämme, alkoholipolitiikka ja tarjonta on Saksassa hieman toisenlaista. Mutta viinikaappi tulee parin viikon päästä ja sisältöäkin on jo valmiina ja tallella.

Ihana talo Lichtenbornin kylässä.

 Hieron sopua maapallon kanssa muillakin pienillä tavoilla. Ei turhaa tavaraa ja ei etenkään Kiina-krääsää. Ei lentoja kaukomaihin. Eläinystävällinen kosmetiikka. Ekologisesti kestävät vaatteet. Ei ruokaa jätteisiin.  Ja kaikkeen tähän omahyväiseltä kuulostavaan  potaskaan on ihan itsekäs syy. Elän paremmin sovussa itseni kanssa. Minun ei tarvitse selitellä itselleni arvojeni ja tekojeni välisiä ristiriitoja. Paras selityshän yleensä on se, ettei esimerkiksi lihansyönti maailmasta lopu, jos minä en syö lihaa ja rakastan kyllä eläimiä. Eikä yhtä romanialaista koiraa pelastamalla voi kaikkia pelastaa, mutta rakastan kyllä koiria.  Samalla logiikalla voisin heitellä kaikki roskat ympäri kyliä, koska eihän se roskaaminenkaan sillä lopu. Tällä logiikalla maailmassa ei edes kannata yrittää tehdä mitään hyvää. Mutta ilmeisesti tuo kognitiivinen dissonanssi ( ristiriita esimerkiksi arvojen ja toiminnan välillä, yksinkertaistettuna ) on todellakin kulttuurien voimavara, kuten Yuval Noah Harari väittää kirjassaan Sapiens Ihmisen lyhyt historia.

Sykyn väriloistoa.

Harari kirjoittaa kirjansa jälkisanoissa näin :” Sapiensin valtakausi maapallolla ei tähän mennessä valitettavasti kuitenkaan ole tuottanut juuri mitään, mistä voisimme olla ylpeitä. Olemme ottaneet hallintaan ympäristömme, kasvattaneet elintarvikkeiden tuotantoa, rakentaneet kaupunkeja, perustaneet imperiumeja ja luoneet laajoja kauppaverkostoja. Mutta olemmeko vähentäneet kärsimyksen määrää maailmassa? Ihmisen mahdissa kerran toisensa jälkeen tapahtuneet suuret lisäykset eivät välttämättä ole lisänneet yksittäisen ihmisen hyvinvointia, mutta yleensä aiheuttaneet suurta kärsimystä muille eläimille…Olemme kohottaneet itsemme jumaliksi, joilla on seuranaan vain fysiikan lait, emmekä ole tilivelvollisia kenellekään. Tuotamme tuhoa muille eläimille ja ympäröivälle ekosysteemille tavoitellessamme omaa mukavuuttamme ja huviamme, emmekä saavuta koskaan tyydytystä.” Synkkää, mutta totta.

Joka päivä kun olen jaksanut kivuta sateessa ja/tai tuulessa, kaksi kuratassua kumppaninani  tuulivoimalamäelle Mr Bigin kainaloon, olen kiitollinen siitä, että synnyin tähän aikaan tähän maapalloon ja  (hyvin subjektiivisella näkökulmalla )  olen elänyt sen kehityksen parhaat päivät. Ja toivon Homo sapiens-lajille viisautta.

 

Mäellä.