Das Haus-kaa ja taikasanoja pulmiin....

Tällä viikolla kesä tuli takaisin tänne Pohjois-Saksaan, mutta helteet onneksi eivät. Elokuu on kuulema usein kuumin kuukausi, mutta nyt täällä saa nauttia perinteisestä Suomen kesäsäästä. Päivälämpötila sellainen reilu kaksikymmentä astetta ja mikäs sen mukavampaa. Kesä jatkuu, kesä.

Niinpä minä eilen otin kamerani ja päätin lähteä ikuistamaan asuinympäristöä ja  alueemme omakotitalojen pihoja ja istutuksia. Niiden perusteella kun vosi olla sitä mieltä, että jokaisessa saksalaisessa asuu pieni puutarhuri. Tai kyynisemmin ajatellen, että jokaisella  omakotitalossa asuvalla saksalaisella on varaa palkata puutarhuri.

Kuvausmatkani loppui kuitenkin varsin lyhyeen. Olin juuri päässyt ”taloyhtiömme” pihapiirin ulkopuolella ja astelin aamuista hölkkä/kävelyreittiä rallatellen falleriifalleraata, kun huomasin, että joku sinkuttaa polkupyörällä vimmatusti perässäni.

Läähättävä polkupyöräilijä oli nuorehko mies otsassaan kasa viharyppyjä ja todella sen näköisenä, että teki mieli viedä kättä lippaan hetimiten tai sukeltaa lähiojaan. “Was machen Sie hier mit der Kamera ??? Paikallinen Bauer tuijotti minua tiukasti. Kaikki saksalaiset sanat pyyhkiytyivät päästäni pelloille ja tajusin, että nyt ei Wimperverlängerungien räpsyttely ja avuttomana oleminen auttaisi asiaa. Pääsisinköhän saksalaiseen putkaan ?

 Esittelin itseni kömpelösti ja hoin sekavasti jotain hobbysta ja sitten yhtäkkiä muistin taikasanat, jotka olin opetellut: Ich bin ein Sonderschullehrerin (erityisopettaja). Ja sitten perään höpinää sapattivuodesta. Saksalaiset kun eivät tunne käsitettä vuorotteluvapaa. Mutta naps. Herr Bauerin myötätunto valitsemaani ammattia kohtaan heräsi välittömästi ja hän ymmärsi, miksi haluan päättömänä vaeltaa pitkin peltoja ja napsia kuvia hänen lehmistään. Keskustelu päättyi maanviljelijän anteeksipyyntöihin, varsinkin kun hän kuuli, että olen Suomesta, veljeskansan maasta. 

Tästä rohkaistuneena kuvailin vielä paluumatkalla lähinaapurin kaunista, saksalaiseen tyyliin erittäin säntillistä puutarhaa. Nyt minut yllätti viehättävä  harmaahiuksinen mummo, joka olikin kyykkimässä kuvaamieni pensaiden seassa. ”Was machen Sie janiin edelleen ”. Mutta minulla oli jo kokemusta. Sonderschullehreriniin laitoin hieman lisämaustetta lausumalla maagisimman sanan millä myötätunnon voi herättää: die Klasse für Schwererziehbare ( tarkkailuluokka ).

Sen jälkeen tämä Oma vuodatti minulle kaiken lapsistaan ja lapsenlapsistaan  ja lausui ei-positiivisia sanoja siitä, että Saksassakin nykyisin halutaan panna kaikki Schwereziehbare-parat  tavallisiin luokkiin. Sovimme, että juttelemme teemasta vielä lisää, kunhan tavataan uudelleen ja sain tervetuloa kutsun. Toll ! Kameraa en pidä enää tällä omakotialueella esillä. Syykin on hyvin yksinkertainen. Täällä on tehty useita murtoja ja kameran kanssa liikkuminen herättää tietysti epäluuloja. Tämän faktan kertoi Herr Bauer ja vuokraisäntämme vahvisti tiedon. Ehkä yritän solmia uusia tuttavuuksia jollakin muulla tavalla.